Esityskauden päätös Kanneltalolla

Vaikka esityskautta on vielä hyvin jäljellä, nyt on hyvä hetki luoda katse ihan esityskauden loppuun. Musikaalin taival huipentuu elokuussa kolmeen esitykseen 25.-27.8. Helsingin Kanneltalolla, joka on kulttuuritalo aivan Kannelmäen rautatieaseman vieressä. Musikaali on koko esityskauden matkustanut ympäri Suomea, ja odotamme innolla pääsevämme esittämään viimeiset näytökset yhdessä ja samassa paikassa. Esitykseen saa varmuutta aivan eri tavalla, kun lavaan ehtii tutustua hieman enemmän kuin yhden illan tai aamun ennen esitystä, ja myös tuttu ääni- ja valotekniikka luo esitykselle tukevamman pohjan. Vaikka katsomo on aikaisempia pienempi, lava on tarpeisiimme todella sopiva ja tilava. Projekti on ollut pitkä mutta palkitseva, ja tähän todella kelpaa lopettaa! ❤

ryhmakuva-acon

Musikaalitiimin ryhmäkuva esityksen jälkeen | Valokuva © Heli Hyytiä | @ Animecon, Jyväskylä 2016

Tutustu musikaalin matkaan Valitsen sinut! -näyttelyssä

Esityksien lisäksi musikaali näkyy Kanneltalolla jo elokuun puolivälistä alkaen. Saamme nimittäin talon galleriatilaan oman näyttelyn, jonne keräämme materiaalia musikaalin eri vaiheista. Näyttely esittelee musikaalitiimin matkan treenikauden alusta esityksiin asti muun muassa treenikuvien, pukuluonnosten ja prototyyppien muodossa. 

Näyttelyllä on myös viralliset avajaiset 15.8. klo 17. Kaikki ovat tervetulleita, tule siis juhlistamaan musikaalia kanssamme ja kuulemaan näyttelystä musikaalilaisten itsensä kertomana! Näyttely jatkuu koko elokuun 30.8. asti.

Animea Taiteiden yössä

Ensimmäinen esityksemme sijoittuu Taiteiden yöhön 25.8. ja sen lisäksi koko Kanneltalolla on silloin teemana anime. Klo 16 alkaen talo tarjoaa musikaalilaisten avustuksella paljon ohjelmaa, kuten mangapiirustuspajaa ja kasvomaalauksia. Lisäksi musikaalin hahmoja kiertää esittelemässä näyttelyämme. Kanneltalon kahvilassa esiintyy Unreality-kuoro, ja jonka jälkeen illan päättää musikaalin esitys klo 18 alkaen. Koko Kanneltalon osuuden Taiteiden yön ohjelmasta voi lukea täältä.

Esitysajat

  • to 25.8. klo 18
  • pe 26.8. klo 13
  • la 27.8. klo 14

Ilmaisia lippuja Kanneltalon esityksiin voi varata ti 9.8. alkaen osoitteesta kanneltalo.lipunmyynti@hel.fi ja mahdollisia ylijääviä lippuja saa myös ovelta. Saliin mahtuu kuitenkin vain reilut 200 katsojaa per näytös, joten kannattaa olla nopea. Nähdään Kanneltalolla!

1DSC_0725

Tervetuloa kuulemaan Jigglypuffin laulua! | Valokuva © Linda Seppälä | @ Animecon, Jyväskylä 2016

Hypeconin piirustuskilpailun satoa

Musikaali on saanut paljon kiitosta näyttävästä puvustuksestaan, ja gijinka-tyyliin toteutettuja Pokémon-asuja nähdään esityksessä yli 40 erilaista. Halusimme kannustaa myös muita suunnittelemaan oman Pokémon-gijinkansa, joten pari viikkoa sitten Hypeconissa järjestimme aiheesta piirustuskilpailun. Piirustuspisteellä riitti väkeä koko päivän, ja ja yhteensä kilpailuun osallistui 23 työtä.  Kaiken kaikkiaan joukossa oli valtavasti upeita ideoita, suuret kiitokset kaikille osallistuneille! Päivän päätteeksi musikaalin jäsenistä koostunut tuomaristo valitsi joukosta parhaat, ja haluamme nyt jakaa nämä palkitut työt myös teidän kanssanne. Kuvat saa klikkaamalla aukeamaan täysikokoisiksi.

 

skannaus_0004-1Kunniamaininta
Salli ”Aviala” Loikkanen
Mudkip

Ensimmäinen kunniamaininta erottui joukosta elävyydellään ja ilmeikkyydellään: hahmolla on selkeä persoona ja asu tukee tätä persoonaa hienosti. Siitä näkee heti, millainen juuri tämä Mudkip on luonteeltaan. Luovasti toteutettu hiustyyli ja kaiken kaikkiaan todella söpö ja toimiva kokonaisuus.

 

skannaus_0005-1Kunniamaininta
Billy
Purugly

Toisen kunniamaininnan halusimme antaa mahtavasta asenteesta. Gijinkan ei suinkaan aina tarvitse olla kaunis tai eeppinen – joillekin Pokémoneille sopii jokin aivan muu. Tämä kuvaa Puruglyn aivan täydellisesti ja työ sai koko tiimiltä kunnon naurut. Lisäpisteitä asiaankuuluvista hashtageista.

 

skannaus_0003-13. sija
Sanni ”Shaakku” Kataja
Dunsparce

Yksinkertaisellakin voi pärjätä: tämä todella on kuin ihmiseksi muutettu Dunsparce. Kaikki alkuperäisen Pokémonin yksityiskohdat ovat löytäneet asussa paikkansa, ja kokonaisuus on toimiva ja tunnistettava. Musikaalitiimi adoptoisi tällaisen mielellään.

 

 

skannaus_0002-12. sija
Kaichiipa
Lugia

Tämä upea Lugia hyödynsi hienosti perinteistä japanilaista tyyliä, josta musikaalinkin puvustus on ottanut paljon vaikutteita. Kaikkine yksityiskohtineen tarkkaan mietitty ja kauniisti toteutettu.

 

file-page11. sija
Sofia Eskola
Relicanth

Tuomaristo oli hyvin yksimielinen voittajasta. Hahmovalinta oli yllättävä, Relicanth ei kuitenkaan Pokémonina ole erityisen tunnettu, ja designiltaan varsin yksinkertainen. Silti siitä on saatu näin tyylikäs gijinka pysyen kuitenkin hyvin uskollisena alkuperäiselle. Vau!

 

 

Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille ja Hypeconille, kilpailun järjestäminen oli todella hauskaa ja oli mahtavaa päästä näkemään kaikki mahtavat ideanne!

Joukkorahoitus

vs-igg2016

igg.me/at/valitsensinut

Nyt on se hetki: musikaalin joukkorahoituskampanja on jälleen auki! Kuten edellisessä blogauksessa kerroimme, musikaalin tekemisestä koituu esityskaudellakin paljon kuluja muun muassa bensakustannuksien, puku- ja lavastekorjausten ja mikrofonien muodossa. Lisäksi meiltä on monesti kyselty musikaalin fanipaitoja – nyt ratkaisemme molemmat asiat yhdellä kertaa. Vois siis jälleen tukea tätä upeaa projektia!

Vastikkeina tarjoamme muun muassa kangasmerkkejä ja julisteita, ja uutena valikoimaan on lisätty musikaalin oma t-paita! Musikaalin Mew-logolla varustettu paita on saatavilla sekä mustana että violettina joko unisex- tai ladyfit-mallisena. Koska Pokémonin tekijänoikeuksien takia emme myy oheistuotteita, näitä vastikkeita ei saa mistään muualta kuin joukkorahoituksen kautta! Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, kampanjalla ei ole enää tavoitesummaa tai deadlinea. Voit siis tukea meitä koko esityskauden ajan. Paidat kuitenkin tilataan jo kampanjan alkupuolen lahjoitusten perusteella, joten lahjoittamalla ajoissa varmistat saavasi juuri oikean koon, värin ja mallin.

Jos Paypalin käyttö mietityttää, ei huolta: teimme ensimmäisen kampanjan aikaan selkeät ohjeet Paypalin käytöstä. Paypal-tiliä ei siis välttämättä tarvitse, vaan Paypalin kautta voi lahjoittaa myös kortilla. Vastaamme myös mielellämme kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin kampanjasta, joten ota yhteyttä!

Valokuva © Lotta Laajalahti | @ Mimicon, Mikkeli 2016

Valokuva © Lotta Laajalahti | @ Mimicon, Mikkeli 2016

Viimeiset esityspaikat julki: Ropecon ja Chibicon!

Nyt kun Mimicon on takanapäin, onkin juuri sopiva hetki täydentää kalenteria vielä kahdella esityksellä: tervetuloa katsomaan meitä Helsingin Ropeconiin ja Oulun Chibiconiin!

1DSC_0538

Redin, Mistyn ja Bluen seikkailuja pääsee seuraamaan Pohjois-Suomessakin! | Valokuva © Linda Seppälä | @ Mimicon, Mikkeli 2016

Heinäkuussa Messukeskuksessa

Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään tänä vuonna 29.-31.7. Helsingin Messukeskuksessa. Ohjelmaan kuuluu perinteisesti muun muassa roolipelejä, larppeja, kaikenlaisia kortti-, lauta- ja figuuripelejä sekä historialliset tanssiaiset, ja tänä vuonna myös Pokémon-musikaali! Tapahtuman teemana on tänä vuonna Kaaos ja Järjestys.

Elokuun aikana Ouluun

Lisäksi elokuussa matkustamme pohjoiseen: toinen uusi esityspaikkamme Chibicon järjestetään tänä vuonna jälleen Oulussa Pohjankartanolla 6.8.2016. Chibiconin teema on tänä vuonna Pokémon, joten luvassa on musikaalin lisäksi muutakin taskuhirviöohjelmaa!

Kaikki esityksemme ovat nyt julkistettu! Koko lista löytyy Esitykset-sivultamme.

 

Valitsen sinut! -musikaali Animeconissa!

PCLT0317

Tunnelmia ensi-illasta. Kuva: Santtu Pajukanta

On aika julkaista seuraava esityspaikkamme: heinäkuussa Valitsen sinut! -musikaali esiintyy Jyväskylässä Animeconissa!

Animecon järjestetään tänä vuonna Jyväskylän Paviljongissa 9.-10.7.2016, ja meidät nähdään osana tapahtuman ohjelmaa! Tämän vuoden tapahtuma on jo järjestyksessä historiansa kolmastoista ja tarjoaa jälleen kävijöilleen monipuolista animeen, mangaan ja japanilaiseen kulttuuriin liittyvää ohjelmaa. Tapahtuma on päihteetön ja suunnattu kaikenikäisille, ja tänä vuonna teemana on ”alternate universe”. Nähdään Animeconissa!

Kaikki näytöksemme näet Esitykset-sivultamme, ja lisää on vielä luvassa!

Ensi-ilta – huomenna se koittaa!

Rewe, musikaalin pääjärjestäjä ja -tuottaja, täällä moi!

Valitsen sinut! -musikaalin ensiaskelista vuodelta 2012 on jo hyvä tovi. Tuolloin musikaali oli vielä visusti pöytälaatikossa, vaikka osa sanoituksista ja palasia tarinasta alkoi jo tuolloin muotoutumaan. Esimerkiksi musikaalin alku ja yksi kappale ovat säilyneet milten muuttumattomina. Minulle itselleni tämä projekti on kestänyt viisi vuotta ja sen toteutuminen on muotoutunut haaveesta todellisuudeksi.

DSC_0073-1

Bulbasaurin roolissa Reetta Inkeroinen | Asu: Henna Lampinen, Leena Muurikainen | Valokuvaajana Ree Fagerström

Vaikka pitkä matka on ollut täynnä haasteita ja vastoinkäymisiä, se on ollut sen arvoista. Jälkiviisaana on helppo sanoa että yhtä sun toista olisi voinut tehdä toisin, mutta virheistä oppii sillä kukaan ei ole seppä syntyessään. Esimerkiksi laulettujen kappaleiden melodiattomien taustojen tekeminen olisi ollut hyvä aloittaa aikaisemmin. Mutta loppupeleissä sekään ei välttämättä olisi ollut yhtään vähätöisempi ratkaisu! Sillä useamman kappaleen sävellajia, tempoa jne on jouduttu muuttamaan (useampaan kertaan), kun ollaan todettu ettei alkuperäinen versio ole paras siihen tiettyyn stemmaan tai että kappale on vähän liian nopea tähän tanssiin. Paljon työtä ja uurastusta vaativa produktio on haastanut meitä kaikkia ihmisinä, yksilöinä ja ennen kaikkea työryhmänä.

Musikaalimme on vapaaehtoisproduktio, johon jokainen musikaalilainen panostaa omalla tavallaan. Moni on tukenut musikaalia rahallisesti tai ylipäätään käyttänyt paljon rahaa musikaaliin treenimatkojen ja muiden kulujen muodossa. Pelkästään seutulippuihin on treenikaudella mennyt 5,00€/5,50€ per suunta ja ennen ensi-iltaa takana on 37 treeniviikonloppua. Neljän seutulipun hinta 20,00€/22,00€ per viikonloppu kerrottuna näille jokaiselle kuluneelle treeniviikonlopulle tekee matkakuluja 740€/814€ edestä seutulipulla matkaavalle musikaalilaiselle. Ja kaikki musikaalitiimiläiset eivät ole pääkaupunkiseudulta, joten matkakulujen hintahaitari on venyvä käsite.

DSC_0015-1

Bellsproutin roolissa Anna Hietaneva | Asu: Virpi Honkanen | Valokuvaajana Ree Fagerström

Omanlainen venyvä käsite on myös ollut minun pääjärjestäjän ja -tuottajan nimike. Organisoinnin ja tuotannon lisäksi seikkailen itsekin lavalla näyttelijänä, kuin myös kaikki Suomen kamaralla pääsääntöisesti majailevat muutkin tuotantotiimiläiset. Ja tietenkin olen toinen pääsanoittajista ja puvustuksen puolellakin on käyty muutamien housujen, huppareiden ja värjäyksien kautta..! Olen järjestänyt asujen photoshootteja, joissa olen toiminut valokuvaajana (todisteita tässä artikkelissa), ylläpitänyt kaikkia musikaalin SOME-kanavia ja edustanut musikaalia useissa medioissa ja haastatteluissa. Eikä siinä edes kaikki! Aika on tietenkin rajallinen käsite, mutta olen yrittänyt auttaa kaikessa mahdollisimman paljon, koska tämä prokkis on minulle todella tärkeä. Välillä väsymys on väistämätöntä kuin myös stressi ja ahdistus, mutta näin upean jutun eteen kannattaa nähdä vaivaa. Työ tekijäänsä kiittää ja tämän produktion parissa työskentelevät ihmiset ovat ihana ja upea suola, jonka joukosta on löytynyt useita elin-ikäisiä ystäviä. Mahtavan porukan kanssa on upeaa tehdä jotain näin suuruudenhullua, haastavaa ja kertakaikkiaan fantastista ja unohtumatonta! ❤

Ensi-iltaa ajatellessa kurkussa kiehnää pieni omenan palanen. Saammeko kaiken niin valmiiksi kuin haluaisimme? Miten yleisö reagoi mihinkin kohtaukseen? Onnistuuko valtavan lepakkolauman poistuminen lavalta haavereitta? Joutuuko joku lavalle ilman sukkahousuja?! Jännittää, tietenkin! Odotan innolla tulevaa esityskautta. Tietenkin mukana on jännityksen sekaista kauhua ja listaus kaikista asioista mitä voisi mennä pieleen aina asujen tai lavasteiden hajoamisesta teknisiin ongelmiin sekä lavahaavereihin. Lisää jännitystä tuo se, että ensi-iltaamme saapuu seuraamaan myös joukko Pokémonin suomalaisia ääninäyttelijöitä. Hui! Niin siistiä!~

Misty

Mistyn roolissa May Nevanlinna | Asu: Ree Fagerström, Linda Seppälä | Valokuvaajana Ree Fagerström

Kaikki tiivistyy siihen, että olemme tehneet valtavasti työtä tämän upean faniproduktion eteen ja nyt pääsemme viimeinkin jakamaan sen ihka ensimmäisen yleisön kanssa. Eli yksi iso yhteinen koetus on huominen ensi-ilta, jota jokainen jänskää omalla tavalla ja tyylillään. Murretaan jalka ja huomenna nähdään!

Valitsen sinut, Kanneltalo!

Musikaalillamme on kolme näytöstä 25.-27.8.2016 Kanneltalolla, Helsingissä. Kanneltalo on teatteri- ja konserttitalo, joka sijaitsee Kannelmäen juna-aseman kupeessa, 13 minuutin junamatkan päässä Helsingin päärautatieasemalta ja aivan Kehä I:n tuntumassa.

Kanneltalon esitykset ovat viimeinen mahdollisuus nähdä Valitsen sinut! -musikaali livenä, sillä musikaalimme esityskausi päättyy elokuussa. Esityksiin on vapaa pääsy, mutta rajallisten lippumäärien takia pääsyliput on varattava etukäteen. Tiedotamme lippujen varaamisesta lähempänä esitysajankohtaa!

Musikaaliesityksien lisäksi Kanneltalon galleriassa nähdään näyttely Valitsen sinut! -musikaalista! Musikaalinäyttely avataan 15.8.2016 ja se on nähtävillä elokuun loppuun asti. Näytteille asetetaan erilaisia pieniä ja suuria musikaalin ihmeitä! Näyttelyyn on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Viivi Kuosa hurmaa Cubonen roolissa

Viivi hurmaa Cubonen roolissa

Joulukalenterin 1. luukku

popculthelsinki

Popcultissa nähdään!

Valitsen sinut!-musikaalin ensi-ilta @ Popcult Helsinki

Nyt se on julkista! Musikaalin tuotantotiimi on viime aikoina ollut ahkerasti yhteydessä eri tapahtumien kanssa, ja viimein meillä on ilo ja kunnia julkistaa ensimmäinen esityspaikkamme: Popcult Helsinki!

Popcult Helsinki järjestetään 9.-10.4.2016 Kulttuuritalolla Helsingissä. Musikaali saa ensi-iltansa tapahtuman sunnuntaina. Popcult Helsinki on vuonna 2016 toista kertaa järjestettävä con, joka tuo yhteen sekä idän että lännen fandomeista kiinnostuneet ihmiset.

Popcultin liput tulevat myyntiin 4.12. klo 18. Tapahtuma oli viime vuonna loppuunmyyty, joten ostakaa liput ajoissa. Musikaaliin ei ole erillistä lipunmyyntiä, sillä musikaali on osa tapahtumaa. Tervetuloa ja toivottavasti nähdään! ❤

puff2

The premiere of I Choose You! The Musical @ Popcult Helsinkisilma

It’s public now! The production team has been talking with different events a lot lately, and finally we have the honor to announce the location of our first show: Popcult Helsinki!

Popcult Helsinki will be held 9th-10th of April 2016 in Helsinki Hall of Culture. The premiere will be on Sunday during the convention. Popcult Helsinki is a convention, organized for the second time in 2016, which brings together people interested in both eastern and western popculture.

Popcult’s ticket sale will begin 6PM on 4th of December 2015. The convention was sold out last year so make sure to get your tickets in advance! There will be no separate musical tickets for sale as musical is part of the convention’s programme. Welcome and we hope to see you there! ❤

Musikaalin videoblogi

Valitsen sinut! -musikaalin Youtube-kanavalla on alkanut videoblogisarja, Valitsen sinut! Vlog, jonka kautta pääsette näkemään pätkiä harjoituksistamme, esittelyjä ja kaikkea muuta musikaalimatkan varrelta. Ohessa vlogin ensimmäinen video ja linkit kanavallemme, josta löytyy jo muutama video lisää!

Musikaalimme Youtube-tili: http://www.youtube.com/valitsensinut & Valitsen sinut! Vlog playlist

Syksyn treenikuulumisia

Edellinen kunnon tilannekatsaus treeneistä kirjoitettiin kesäkuussa, joten tässä hieman päivitystä siitä, mitä koko tiimille kuuluu. Kesä meni ohi vauhdilla, treenejä oli lähes joka viikonloppu ja paljon saatiin aikaan. Nyt kuitenkin koulut ja työt ovat taas alkaneet, ja olemme palanneet alkuperäiseen joka toisen viikonlopun treenitahtiin. Tajusimme vastikään, että jos alustavasti suunnitteilla olevat ensimmäiset esityksemme toteutuvat, olemme nyt jo yli treenikauden puolenvälin, hui! Ei kuitenkaan hätää, sillä asiat ovat varsin hyvällä mallilla.

DSC_0010

Rakettiryhmän sulkeiset

Käsikirjoituksen ja kohtausten puolesta olemme edenneet reippaasti: musikaalin viimeistenkin osien treenaaminen on aloitettu. Suurin tällä hetkellä pohdittavana oleva kysymys on viimeisten taisteluiden toteutus, sillä toimivan, näyttävän kokonaisuuden muodostaminen lähes koko näyttelijäkaartin ollessa lavalla ei ole ihan helppo homma. Laulupuolella lähestytään valmista hitaasti mutta varmasti: vain parin biisin harjoittelu on enää aloittamatta ja paria muuta hiotaan vielä sovituksellisesti lopulliseen muotoonsa. Tanssi- ja taistelukoreografioita on kesän ja alkusyksyn aikana tullut muutama lisää, ja niitä treenataankin syksyn aikana ahkerasti.

Alkusyksystä haimme täydennystä puvustus- ja lavastustiimiimme, ja uudet jäsenet ovatkin olleet aktiivisesti mukana jo reilun kuukauden. Uusi työnjako on helpottanut kaikkien elämää kovasti, ja PULA on nykyäänkin mukana kaikissa treeneissä suunnittelemassa ja puuhailemassa. Omien yksittäisten asujensa lisäksi kaikki ovat mukana isompien projektien kaavoittamisessa, leikkaamisessa ja ompelemisessa, ja esimerkiksi kesällä aloitetut Zubatit ja Golbatit ovat edenneet tasaista vauhtia kaiken muun ohella. Myös lavasteita on päästy suunnittelemaan kunnolla, ja onpa niitä jo muutama valmistunutkin!

IMG_3348

Uudet PULA’laiset saapuivat seuraamaan myös musikaalin läpimenoa

Treenaamisen lisäksi viime kuukausiimme on tietysti kuulunut myös paljon taustatyötä: potentiaalisten esityspaikkojen kanssa keskustelua, treeniohjelmien suunnittelua, Skype-kokoustamista, joukkorahoitusvastikkeiden parissa puuhailua… Kiirettä pitää, mutta se on sen kaiken arvoista. Lisäksi paljastettakoon, että olemme viime aikoina panostaneet treenien videointiin, eikä kaikki materiaali ole suinkaan tarkoitettu pelkille rahoittajille… Voi siis olla, että pieniä treenimaistiaisia on luvassa lähiaikoina teille kaikille!