Vuosi ensi-illasta – jaa muistosi kanssamme!

Heippa! Valitsen sinut! -musikaalin ensi-illasta on tänään päivälleen yksi vuosi. Vuosi sitten nousimme sydän hakaten ensimmäistä kertaa Popcult Helsingin lavalle ja meidät otettiin avosylin vastaan.

Vuosipäivän kunniaksi julkaisemme kilpailun, jossa voit tuoda oman luovuutesi esille! Musikaaliin liittyy tiimillemme valtavasti mahtavia muistoja, ja toivottavasti myös yleisöllemme. Niinpä haluaisimme kuulla, mikä juuri sinulle on jäänyt parhaiten mieleen. Valitse siis itsellesi sopiva taidemuoto, ja kerro sen avulla, mikä on paras muistosi musikaaliimme liittyen. Se voi olla lempikohtauksesi, jännitys kavereiden kanssa ennen musikaalin alkua, tunnelmat esityksen jälkeen ja niin edelleen. Tyyli tämän muiston toteuttamiseen on vapaa! Voit kirjoittaa, piirtää, runoilla tai vaikka laulaa tai tanssia liittyen muistoosi musikaalistamme.

Ensi-ilta Popcult Helsingissä 10.4.2016. Kuva: Mikael Peltomaa.

Kilpailuun osallistumiseen on aikaa yksi kuukausi. Lähetä siis kilpailutyösi viimeistään 10.5. osoitteeseen valitsensinut(at)gmail.com sähköpostitse. Jos tiedostosi on liian suuri liitetiedostona lähetettäväksi, voit lähettää meille myös esim. Google Drive -linkin työhösi. Julkaisemme suosikkitöitämme blogissa, joten kerrothan myös, millä nimellä tai nimimerkillä sinut saa mainita, tai ilmoita jos et halua työtäsi julkaistavan.

Parhaat muistot palkitaan musikaalin kangasmerkeillä! Työn laajuus ei ole arvostelukriteeri – kaikenlaiset muistot ovat tervetulleita, ja voittaa voi vaikka aivan lyhyellä tekstinpätkällä, kunhan siitä välittyy hyvä mieli!

Kanneltalo lähestyy!

20160812_145843

Musikaalin taival lähestyy loppuaan. Esityskautemme päättyy kolmeen näytökseen Helsingin Kanneltalolla, joista ensimmäinen on Taiteiden yönä. Liput varattiin loppuun uskomattoman nopeasti: torstain ja lauantain liput menivät ensimmäisen yön aikana, ja eilen saimme tietää perjantailippujenkin loppuneen. Kiitos siitä, että niin moni haluaa katsomaan meitä! Meiltä on myös kyselty lisäesityksiä, mutta se ei valitettavasti ole meille mahdollista – näinkin pitkän ja rakkaan projektin on joskus loputtava, eikä meillä ole mitenkään aikaa tai resursseja uusiin näytöksiin. Esityskauden sovittiin päättyvän elokuun loppuun jo kauan sitten, ja sen jälkeen tiimi päästetään jatkamaan elämäänsä muiden projektien parissa. Musikaali on kuitenkin mahdollista nähdä esitysten jälkeenkin, sillä julkaisemme syksyn aikana musikaalin virallisen taltioinnin Youtubessa englanninkielisten tekstitysten kera. Eihän se aivan sama asia ole kuin katsomossa istuminen, mutta ainakin sen pääsevät näkemään kaikki halukkaat!

20160812_145800

Esitysten lisäksi on kuitenkin muitakin tapoja päästä tutustumaan musikaaliin. Ensi viikosta lähtien Kanneltalon galleriatilassa on nähtävillä musikaalin tarpeistoa ja musikaalitiimin puolentoista vuoden matkaa esittelevä Valitsen sinut! -näyttely. Näyttelyyn on koottu musikaalin pukuja ja proppeja, pukuluonnoksia ja prototyyppejä, valokuvia treeneistä ja esityksistä sekä paljon muuta. Miten lyijykynäluonnoksista tulee valmiita musikaalipukuja, mitä materiaaleja mihinkin on käytetty ja miltä ne näyttävät lähietäisyydeltä? Nyt on tilaisuutesi ottaa selvää – näyttely on avoinna 30.8. asti. Näyttelyä juhlistetaan kaikille avoimilla avaisilla ensi maanantaina 15.8. klo 17. Tule siis näkemään työmme tulos ensimmäisten joukossa ja kuulemaan musikaalin tekemisestä musikaalilaisilta itseltään!
Huom! Näyttely sisältää spoilereita.

Vaikka ihan vielä ei olekaan haikeiden jäähyväisten aika, ei voi olla jo hieman miettimättä, mitä kaikkea viimeisen parin vuoden aikana on tullut koettua. Musikaali on ollut koko tiimille valtava osa elämää, ja kohta se on ohi. Nähdään siis Kanneltalolla ja tehdään musikaalin päätöksestä ikimuistoinen!

Esityskauden päätös Kanneltalolla

Vaikka esityskautta on vielä hyvin jäljellä, nyt on hyvä hetki luoda katse ihan esityskauden loppuun. Musikaalin taival huipentuu elokuussa kolmeen esitykseen 25.-27.8. Helsingin Kanneltalolla, joka on kulttuuritalo aivan Kannelmäen rautatieaseman vieressä. Musikaali on koko esityskauden matkustanut ympäri Suomea, ja odotamme innolla pääsevämme esittämään viimeiset näytökset yhdessä ja samassa paikassa. Esitykseen saa varmuutta aivan eri tavalla, kun lavaan ehtii tutustua hieman enemmän kuin yhden illan tai aamun ennen esitystä, ja myös tuttu ääni- ja valotekniikka luo esitykselle tukevamman pohjan. Vaikka katsomo on aikaisempia pienempi, lava on tarpeisiimme todella sopiva ja tilava. Projekti on ollut pitkä mutta palkitseva, ja tähän todella kelpaa lopettaa! ❤

ryhmakuva-acon

Musikaalitiimin ryhmäkuva esityksen jälkeen | Valokuva © Heli Hyytiä | @ Animecon, Jyväskylä 2016

Tutustu musikaalin matkaan Valitsen sinut! -näyttelyssä

Esityksien lisäksi musikaali näkyy Kanneltalolla jo elokuun puolivälistä alkaen. Saamme nimittäin talon galleriatilaan oman näyttelyn, jonne keräämme materiaalia musikaalin eri vaiheista. Näyttely esittelee musikaalitiimin matkan treenikauden alusta esityksiin asti muun muassa treenikuvien, pukuluonnosten ja prototyyppien muodossa. 

Näyttelyllä on myös viralliset avajaiset 15.8. klo 17. Kaikki ovat tervetulleita, tule siis juhlistamaan musikaalia kanssamme ja kuulemaan näyttelystä musikaalilaisten itsensä kertomana! Näyttely jatkuu koko elokuun 30.8. asti.

Animea Taiteiden yössä

Ensimmäinen esityksemme sijoittuu Taiteiden yöhön 25.8. ja sen lisäksi koko Kanneltalolla on silloin teemana anime. Klo 16 alkaen talo tarjoaa musikaalilaisten avustuksella paljon ohjelmaa, kuten mangapiirustuspajaa ja kasvomaalauksia. Lisäksi musikaalin hahmoja kiertää esittelemässä näyttelyämme. Kanneltalon kahvilassa esiintyy Unreality-kuoro, ja jonka jälkeen illan päättää musikaalin esitys klo 18 alkaen. Koko Kanneltalon osuuden Taiteiden yön ohjelmasta voi lukea täältä.

Esitysajat

  • to 25.8. klo 18
  • pe 26.8. klo 13
  • la 27.8. klo 14

Ilmaisia lippuja Kanneltalon esityksiin voi varata ti 9.8. alkaen osoitteesta kanneltalo.lipunmyynti@hel.fi ja mahdollisia ylijääviä lippuja saa myös ovelta. Saliin mahtuu kuitenkin vain reilut 200 katsojaa per näytös, joten kannattaa olla nopea. Nähdään Kanneltalolla!

1DSC_0725

Tervetuloa kuulemaan Jigglypuffin laulua! | Valokuva © Linda Seppälä | @ Animecon, Jyväskylä 2016

Animecon lähestyy

Kolmas esityksemme lähestyy! Ensi viikonloppuna musikaali saapuu Jyväskylän AnimeconiinEsitysten välissäkään musikaali ei kuitenkaan hiljene, vaan treenaamme edelleen silloin tällöin pitääksemme taitoja yllä. Viime viikonloppu oli harjoitusten osalta poikkeuksellinen: sunnuntaina pidettiin normaali läpimeno, mutta sitä ennen lauantaina kokoonnuimme lavastevarastollemme puku- ja lavastekorjauksen sekä photoshoottauksen merkeissä! Tiimi jaettiin moneen osaan: kolmen valokuvaajan yhteisvoimin saatiin monesta asusta upeita kuvia, ja samalla muut auttoivat puvustus- ja lavastustiimiä ommellen, maalaillen ja rakennellen. Moni asia näyttää nyt paljon paremmalta, ja joitakin asioita rakennettiin melkein kokonaan uusiksi. Nyt kelpaa lähteä esiintymään! Photoshoottien aikaansaannoksia julkaisemme myöhemmin, kunhan saamme monta täyttä muistikortillista käytyä läpi.

DSC_0109

Reta kuvaamassa hoitaja Joyta ja Chanseyta. Kuva: Ree Fagerström

Joukkorahoituskampanja on päässyt hyvään vauhtiin: t-paitoja on tilattu toistakymmentä ja kaiken kaikkiaan tukenne on mahdollistanut esimerkiksi ison osan viime viikonlopun korjailuista. Suuret kiitokset siitä! Kampanja jatkuu todennäköisesti koko esityskauden, mutta paitoja ja muita fyysisiä vastikkeita on rajallinen määrä, joten ei kannata harkita liian pitkään. Animeconissa on ensimmäinen tilaisuus noutaa jatkokampanjamme vastikkeita: sunnuntaina meillä on oma yhdistyspöytä, jonne meitä voi tulla moikkaamaan, kuulemaan lisää joukkorahoituksesta ja noutamaan kangasmerkkinsä ja julisteensa! Pöydällä on myös tietokone, jonka kautta voit osallistua joukkorahoituskampanjaamme vaikka heti. Paidat ovat noudettavissa myöhemmin kesällä – tilaamme ne todennäköisesti pian Animeconin jälkeen, joten kannattaa toimia nopeasti, jos haluat omasi! Joukkorahoituskampanjaan voit osallistua tästä linkistä.

DSC_0111

Autotallissa puvut laitetaan järjestykseen ja ratkenneet saumat ommellaan takaisin kiinni. Kuva: Ree Fagerström

Ilman viime hetken paniikkiyllätyksiä esityksistä ei selvitä koskaan – kaikki oli jo kunnossa ja aikataulut sovittu, kun muutama päivä sitten saimme tietää, että luottopakumme ei olekaan käytettävissä Animecon-viikonloppuna. Hetken ehti huolestuttaa, sillä monet lavasteistamme eivät mahdu mihinkään pakettiautoa pienempään ja bussimme tavaratilassa jotain menisi varmasti rikki. Ratkaisu kuitenkin lopulta löytyi – ainoa paikka jonka hinnoilla pysyimme budjetissamme oli pakettiautovuokraus.fi, lupasivat oikein erikseen katsoa meille hyvän pakun jotta varmasti selviämme sillä Jyväskylään ja takaisin. Kiitos hyvästä palvelusta!

Nähdään siis viikonloppuna Animeconissa! Tapahtuma on tähänastisista esityspaikoistamme suurin, joten odotamme jännityksellä. Perjantaiaamuna musikaalibussi suuntaa kohti Jyväskylää, ja h-hetki on lauantaina klo 17. Tervetuloa! (Tulkaa myös conin avajaisiin. Huhujen mukaan siellä saattaa tapahtua jotain.)

Hypeconin piirustuskilpailun satoa

Musikaali on saanut paljon kiitosta näyttävästä puvustuksestaan, ja gijinka-tyyliin toteutettuja Pokémon-asuja nähdään esityksessä yli 40 erilaista. Halusimme kannustaa myös muita suunnittelemaan oman Pokémon-gijinkansa, joten pari viikkoa sitten Hypeconissa järjestimme aiheesta piirustuskilpailun. Piirustuspisteellä riitti väkeä koko päivän, ja ja yhteensä kilpailuun osallistui 23 työtä.  Kaiken kaikkiaan joukossa oli valtavasti upeita ideoita, suuret kiitokset kaikille osallistuneille! Päivän päätteeksi musikaalin jäsenistä koostunut tuomaristo valitsi joukosta parhaat, ja haluamme nyt jakaa nämä palkitut työt myös teidän kanssanne. Kuvat saa klikkaamalla aukeamaan täysikokoisiksi.

 

skannaus_0004-1Kunniamaininta
Salli ”Aviala” Loikkanen
Mudkip

Ensimmäinen kunniamaininta erottui joukosta elävyydellään ja ilmeikkyydellään: hahmolla on selkeä persoona ja asu tukee tätä persoonaa hienosti. Siitä näkee heti, millainen juuri tämä Mudkip on luonteeltaan. Luovasti toteutettu hiustyyli ja kaiken kaikkiaan todella söpö ja toimiva kokonaisuus.

 

skannaus_0005-1Kunniamaininta
Billy
Purugly

Toisen kunniamaininnan halusimme antaa mahtavasta asenteesta. Gijinkan ei suinkaan aina tarvitse olla kaunis tai eeppinen – joillekin Pokémoneille sopii jokin aivan muu. Tämä kuvaa Puruglyn aivan täydellisesti ja työ sai koko tiimiltä kunnon naurut. Lisäpisteitä asiaankuuluvista hashtageista.

 

skannaus_0003-13. sija
Sanni ”Shaakku” Kataja
Dunsparce

Yksinkertaisellakin voi pärjätä: tämä todella on kuin ihmiseksi muutettu Dunsparce. Kaikki alkuperäisen Pokémonin yksityiskohdat ovat löytäneet asussa paikkansa, ja kokonaisuus on toimiva ja tunnistettava. Musikaalitiimi adoptoisi tällaisen mielellään.

 

 

skannaus_0002-12. sija
Kaichiipa
Lugia

Tämä upea Lugia hyödynsi hienosti perinteistä japanilaista tyyliä, josta musikaalinkin puvustus on ottanut paljon vaikutteita. Kaikkine yksityiskohtineen tarkkaan mietitty ja kauniisti toteutettu.

 

file-page11. sija
Sofia Eskola
Relicanth

Tuomaristo oli hyvin yksimielinen voittajasta. Hahmovalinta oli yllättävä, Relicanth ei kuitenkaan Pokémonina ole erityisen tunnettu, ja designiltaan varsin yksinkertainen. Silti siitä on saatu näin tyylikäs gijinka pysyen kuitenkin hyvin uskollisena alkuperäiselle. Vau!

 

 

Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille ja Hypeconille, kilpailun järjestäminen oli todella hauskaa ja oli mahtavaa päästä näkemään kaikki mahtavat ideanne!

Joukkorahoituskampanja saa jatkoa!

ruohopoket

Ruohopokémoneja Mimiconin näytöksessä. Kuva: Lotta Laajalahti

Musikaalimme valtava puku- ja lavastemäärä on toteutettu faniemme tuella: keväällä 2015 järjestimme joukkorahoituskampanjan, jonka avulla keräsimme hurjat 4096€ yli sadan lahjoittajan voimin. Indiegogo-palvelun provisioiden jälkeen meille jäi summasta 3755,64€, joka riitti kuin riittikin yli sadan puvun ja yli 20 lavasteen luomiseen. Pian kampanjamme saa jatkoa, ja kiitokseksi tukijoillemme tarjoamme jälleen upeita vastikkeita!

Miksi jatkokampanja?

Vaikka treenikausi on jo takanapäin ja puvut ja lavasteet tehty, musikaali vaatii ylläpitoa esityskauden loppuun asti ja monenlaisia kuluja riittää yhä. Jo treenikaudella koko tiimi käytti musikaaliin paljon rahaa omasta pussistaan muun muassa peruukkeihin, kenkiin ja treenimatkoihin. Sen lisäksi esityskausi on tuonut mukanaan omat kulunsa, ja niiden kattamiseksi kattamiseksi päätimme jatkaa joukkorahoituskampanjaamme uusien vastikkeiden kera.

Suurin menoerä esityskaudella ovat matkakulut esityksiin. Noin 50-henkisestä tiimistämme jokaisessa esityksessä paikalla reilut 40 henkeä, ja lisäksi meidän on saatava kuljetettua mukanamme kaikki puvut, lavasteet ja muut tarvikkeet. Onneksemme jotkut esityspaikkamme tukevat meitä matkakuluissa, mutta lähes aina joudumme maksamaan vähintään jonkin osan itse. Esityskauden mittaan lavastepakumme täytyy saada kulkemaan ympäri Suomea aina Ouluun asti, ja siihen kuluu paitsi aikaa, myös aika merkittävä määrä bensaa.

Sekä esityksissä että niiden ulkopuolella tarvitsemme kaikenlaista pientä ja suurta. Puvut ja lavasteet ovat jatkuvasti kovassa käytössä ja vaativat usein korjailua, huoltoa ja parantelua, ja näytöksissä perusvarustukseemme kuuluu monenlaista tarpeistoa, kuten henkareita, ihoteippiä ja hakaneuloja. Myös musikaalin tekniikka syö rahaa: musikaali tarvitsee yhteensä 13 mikrofonia, ja joskus joudumme kustantamaan osan niistä (ja niiden lukuisat paristot) itse.

Vastikkeetvs_fanipaita

Vastikkeiden rakenne poikkeaa ensimmäisestä kampanjasta sen suhteen, että päätimme tehdä jokaiselle yksittäiselle asialle oman vastikkeensa. Siinä missä viimeksi jokaisella vastiketasolla mukaan tuli uusia vastikkeita edellisten lisäksi, nyt voit valita erikseen mm. musikaalin kangasmerkin tai julisteen. Mukana ovat edelleen myös viime kampanjasta tutut VS!Special-Youtube-kanavamme sekä esitysten aitiopaikat.

Jatkokampanjan erikoisuutena lisäämme vielä valikoimaan yhden uutuuden: musikaalin oman t-paidan! Niitä on kyselty paljon, ja niinpä voitkin nyt saada itsellesi upean musikaalipaidan Rewen piirtämällä Mew-logolla!

Vastikkeita voi noutaa loppukesän näytöksistämme – kangasmerkkejä ja julisteita meiltä löytyy yhä, ja t-paidat tilaamme heti kun saamme ensimmäisten lahjoitusten perusteella käsitystä paitojen määrästä ja kokojakaumasta. Maksamalla postikulut voit myös saada vastikkeet postitettuna kotiisi.

Miten lahjoitan?

Lahjoittaminen tapahtuu tälläkin kertaa joukkorahoituspalvelu Indiegogon kautta. Tällä kertaa käytössä on Indiegogon InDemand-palvelu: käytännössä siis vanha kampanjamme avataan uudestaan, mutta tällä kertaa sillä ei ole tavoitesummaa tai aikarajaa. Lahjoitus välitetään Paypalin kautta, mutta jos sinulla ei ole omaa Paypal-tiliä, voit käyttää lahjoittamiseen myös pelkkää pankkikorttia ja henkilötietoja. Lisää tietoa joukkorahoittamisesta löydät aiemmista joukkorahoitusblogauksistamme viime vuodelta.

Kampanja alkaa parin viikon sisään, kunhan saamme vastikkeiden viimeisetkin yksityiskohdat selvitettyä. Mitä enemmän saamme kerättyä, sitä paremmin saamme tehtyä musikaalista entistäkin upeamman. Tuethan siis meitä, ja muista myös levittää sanaa! Kiitos!

Viimeiset esityspaikat julki: Ropecon ja Chibicon!

Nyt kun Mimicon on takanapäin, onkin juuri sopiva hetki täydentää kalenteria vielä kahdella esityksellä: tervetuloa katsomaan meitä Helsingin Ropeconiin ja Oulun Chibiconiin!

1DSC_0538

Redin, Mistyn ja Bluen seikkailuja pääsee seuraamaan Pohjois-Suomessakin! | Valokuva © Linda Seppälä | @ Mimicon, Mikkeli 2016

Heinäkuussa Messukeskuksessa

Suomen suurin roolipelitapahtuma Ropecon järjestetään tänä vuonna 29.-31.7. Helsingin Messukeskuksessa. Ohjelmaan kuuluu perinteisesti muun muassa roolipelejä, larppeja, kaikenlaisia kortti-, lauta- ja figuuripelejä sekä historialliset tanssiaiset, ja tänä vuonna myös Pokémon-musikaali! Tapahtuman teemana on tänä vuonna Kaaos ja Järjestys.

Elokuun aikana Ouluun

Lisäksi elokuussa matkustamme pohjoiseen: toinen uusi esityspaikkamme Chibicon järjestetään tänä vuonna jälleen Oulussa Pohjankartanolla 6.8.2016. Chibiconin teema on tänä vuonna Pokémon, joten luvassa on musikaalin lisäksi muutakin taskuhirviöohjelmaa!

Kaikki esityksemme ovat nyt julkistettu! Koko lista löytyy Esitykset-sivultamme.

 

Valitsen sinut! -musikaali Animeconissa!

PCLT0317

Tunnelmia ensi-illasta. Kuva: Santtu Pajukanta

On aika julkaista seuraava esityspaikkamme: heinäkuussa Valitsen sinut! -musikaali esiintyy Jyväskylässä Animeconissa!

Animecon järjestetään tänä vuonna Jyväskylän Paviljongissa 9.-10.7.2016, ja meidät nähdään osana tapahtuman ohjelmaa! Tämän vuoden tapahtuma on jo järjestyksessä historiansa kolmastoista ja tarjoaa jälleen kävijöilleen monipuolista animeen, mangaan ja japanilaiseen kulttuuriin liittyvää ohjelmaa. Tapahtuma on päihteetön ja suunnattu kaikenikäisille, ja tänä vuonna teemana on ”alternate universe”. Nähdään Animeconissa!

Kaikki näytöksemme näet Esitykset-sivultamme, ja lisää on vielä luvassa!

Onko elämää ensi-illan jälkeen?

imageedit_8_5762870561

Tekstistä vastuussa tuotantotiimin Laura – kuvassa bäkkärillä viimeisten korjausten kimpussa.

Huhhuh. Ensi-ilta on nyt jo hyvän aikaa takanapäin ja olo on vieläkin hiukan epätodellinen. Me oikeasti teimme sen. Nyt lienee siis hyvä hetki palata miettimään, mitä oikeastaan tapahtui.

Viimeiset kaksi viikkoa ennen esitystä olivat todella hektisiä. Jännitys kasvoi, sekä cast että crew tekivät pitkiä päiviä pukujen ja lavasteiden viimeistelyssä, ääniefektejä kasattiin aivan viimeiseen asti. Moni asia ehti stressata ja huolettaa – kaikki lavalla toimi upeasti, mutta lavan takana tapahtuu paljon sellaista, jota ei olekaan niin helppo ottaa huomioon. Miten lavasteemme sopivat Kulttuuritalon lavalle? Mikä kaikki tekniikan osalta voi pettää? Kaikkea ei vain mitenkään ole mahdollista testata etukäteen, ja poskimikitkin saimme ensimmäistä kertaa käyttöön kenraaliharjoituksessa. Ja se kenraaliharjoitus… ei ollut ihan parhaimmistoamme, sanotaan nätisti vaikka niin. Vielä lauantaina hioin roudauskarttoja kuntoon, jotta kaikki menisi varmasti mahdollisimman sujuvasti. Loppujen lopuksi ei auttanut kuin luottaa tiimiimme. Hyvin se menisi, meillä on joukko upeita, lahjakkaita ihmisiä, jotka ovat tehneet tämän eteen niin paljon työtä.

Mikä tässä mahtaakaan valmistua?

Ja no… menihän se. Oli aivan uskomattoman upea fiilis päästä vihdoin tuomaan yleisön eteen kaikki se, mitä yli vuoden verran olemme harjoitelleet. Ennen ensimmäistä koreografiaa sydämeni hakkasi hulluna… ja sitten vain mentiin. Kaikki kohtaukset, kaikki koreografiat, kaikki vaatevaihdot, juuri niin kuin ne oli aina harjoiteltu, paitsi että nyt lava oli oikea ja meitä katsoi tuhatpäinen yleisö, jonka reaktiot ja aplodit antoivat kaikille vielä upean latauksen lisäenergiaa. Lavalla ei yleisön reaktioita oikein ehdi kuunnella, mutta lavan takana jännitettiin senkin edestä, miten siellä nyt reagoidaan tähän ja tuohon, ja oli aina ilo kuulla hurrausten vyöry niissä kohdissa, joista itsekin olemme olleet eniten innoissamme.  

Kohta mennään!

Täydellinen ensi-ilta ei tietenkään ollut – mikkejä ei ehditty testata kunnolla ennen esitystä joten ne reistailivat, savukone pärisi aivan järkyttävän lujaa, videontoisto-ohjelmisto aiheutti yllättäviä ongelmia, joskus joku roudaus venyi tarpeettomasti, mitä näitä nyt on. Kuitenkin kaikki tärkeimmät palaset osuivat kohdalleen, eivätkä mitkään pienet mokat jääneet erityisemmin harmittamaan. Kokonaisuutena teimme sen, mitä halusimmekin, ja toimme Pokémonin taian lavalle.

Lopuksi sitten itkettiin. Se oli todella ohi. Tavarat roudattiin conin loputtua autoihin onnellisen väsyneinä, ja aina välillä joku juoksi innoissaan näyttämään jotain ihanaa Twitter-kommenttia meistä. Kaikki te ihanat ihmiset, jotka olitte meitä katsomassa: Kiitos, kiitos, kiitos! Kiitos kaikista kehuista ja rakkaudesta, mitä olemme saaneet. Juuri teidän takianne me tätä teemme. ❤ Erityismaininnan ansaitsee myös Popcult, joka oli ensi-iltapaikkana aivan loistava – iso lava, kattava tekniikka ja aivan ihana järjestäjäkaarti, joka piti meistä hyvää huolta. Suuret kiitokset Popcultille, parempaa ensi-iltaa emme olisi voineet toivoa!

Mitä siis tästä eteenpäin? Vaikka musikaali on nyt kerran esitetty, ei sen vielä voi sanoa olevan valmis – aina on varaa parantaa, olemme saaneet todella hyvää rakentavaa kritiikkiä ja omia kehitysideoitakin meillä on pitkä lista. Treenaus siis jatkuu, pukuihin lisäillään yksityiskohtia, joita ei vielä ensi-iltaan ehditty, lavasteita hiotaan toimivammiksi… Haluamme tuoda seuraaviin esityksiin vieläkin parempaa! Esityksiähän on luvassa vielä monta lisää – seuraava 29.5. Mimiconissa, Mikkelissä. Kävimme viime perjantaina pienen iskujoukon voimin paikan päällä katsomassa lavaa, ja olemme nyt tosi innoissamme – puitteet ovat musikaalille aivan loistavat. Myös muiden tapahtumien kanssa keskustelut etenevät, ja pian pääsemmekin julkaisemaan loputkin heinä-elokuun esityksemme. Pysykää kuulolla!

DSC_0211

”Me yhdessä voitetaan!” Kuva: Lotta Laajalahti

Musikaalin videoblogi

Valitsen sinut! -musikaalin Youtube-kanavalla on alkanut videoblogisarja, Valitsen sinut! Vlog, jonka kautta pääsette näkemään pätkiä harjoituksistamme, esittelyjä ja kaikkea muuta musikaalimatkan varrelta. Ohessa vlogin ensimmäinen video ja linkit kanavallemme, josta löytyy jo muutama video lisää!

Musikaalimme Youtube-tili: http://www.youtube.com/valitsensinut & Valitsen sinut! Vlog playlist