Joukkorahoituskampanja saa jatkoa!

ruohopoket

Ruohopokémoneja Mimiconin näytöksessä. Kuva: Lotta Laajalahti

Musikaalimme valtava puku- ja lavastemäärä on toteutettu faniemme tuella: keväällä 2015 järjestimme joukkorahoituskampanjan, jonka avulla keräsimme hurjat 4096€ yli sadan lahjoittajan voimin. Indiegogo-palvelun provisioiden jälkeen meille jäi summasta 3755,64€, joka riitti kuin riittikin yli sadan puvun ja yli 20 lavasteen luomiseen. Pian kampanjamme saa jatkoa, ja kiitokseksi tukijoillemme tarjoamme jälleen upeita vastikkeita!

Miksi jatkokampanja?

Vaikka treenikausi on jo takanapäin ja puvut ja lavasteet tehty, musikaali vaatii ylläpitoa esityskauden loppuun asti ja monenlaisia kuluja riittää yhä. Jo treenikaudella koko tiimi käytti musikaaliin paljon rahaa omasta pussistaan muun muassa peruukkeihin, kenkiin ja treenimatkoihin. Sen lisäksi esityskausi on tuonut mukanaan omat kulunsa, ja niiden kattamiseksi kattamiseksi päätimme jatkaa joukkorahoituskampanjaamme uusien vastikkeiden kera.

Suurin menoerä esityskaudella ovat matkakulut esityksiin. Noin 50-henkisestä tiimistämme jokaisessa esityksessä paikalla reilut 40 henkeä, ja lisäksi meidän on saatava kuljetettua mukanamme kaikki puvut, lavasteet ja muut tarvikkeet. Onneksemme jotkut esityspaikkamme tukevat meitä matkakuluissa, mutta lähes aina joudumme maksamaan vähintään jonkin osan itse. Esityskauden mittaan lavastepakumme täytyy saada kulkemaan ympäri Suomea aina Ouluun asti, ja siihen kuluu paitsi aikaa, myös aika merkittävä määrä bensaa.

Sekä esityksissä että niiden ulkopuolella tarvitsemme kaikenlaista pientä ja suurta. Puvut ja lavasteet ovat jatkuvasti kovassa käytössä ja vaativat usein korjailua, huoltoa ja parantelua, ja näytöksissä perusvarustukseemme kuuluu monenlaista tarpeistoa, kuten henkareita, ihoteippiä ja hakaneuloja. Myös musikaalin tekniikka syö rahaa: musikaali tarvitsee yhteensä 13 mikrofonia, ja joskus joudumme kustantamaan osan niistä (ja niiden lukuisat paristot) itse.

Vastikkeetvs_fanipaita

Vastikkeiden rakenne poikkeaa ensimmäisestä kampanjasta sen suhteen, että päätimme tehdä jokaiselle yksittäiselle asialle oman vastikkeensa. Siinä missä viimeksi jokaisella vastiketasolla mukaan tuli uusia vastikkeita edellisten lisäksi, nyt voit valita erikseen mm. musikaalin kangasmerkin tai julisteen. Mukana ovat edelleen myös viime kampanjasta tutut VS!Special-Youtube-kanavamme sekä esitysten aitiopaikat.

Jatkokampanjan erikoisuutena lisäämme vielä valikoimaan yhden uutuuden: musikaalin oman t-paidan! Niitä on kyselty paljon, ja niinpä voitkin nyt saada itsellesi upean musikaalipaidan Rewen piirtämällä Mew-logolla!

Vastikkeita voi noutaa loppukesän näytöksistämme – kangasmerkkejä ja julisteita meiltä löytyy yhä, ja t-paidat tilaamme heti kun saamme ensimmäisten lahjoitusten perusteella käsitystä paitojen määrästä ja kokojakaumasta. Maksamalla postikulut voit myös saada vastikkeet postitettuna kotiisi.

Miten lahjoitan?

Lahjoittaminen tapahtuu tälläkin kertaa joukkorahoituspalvelu Indiegogon kautta. Tällä kertaa käytössä on Indiegogon InDemand-palvelu: käytännössä siis vanha kampanjamme avataan uudestaan, mutta tällä kertaa sillä ei ole tavoitesummaa tai aikarajaa. Lahjoitus välitetään Paypalin kautta, mutta jos sinulla ei ole omaa Paypal-tiliä, voit käyttää lahjoittamiseen myös pelkkää pankkikorttia ja henkilötietoja. Lisää tietoa joukkorahoittamisesta löydät aiemmista joukkorahoitusblogauksistamme viime vuodelta.

Kampanja alkaa parin viikon sisään, kunhan saamme vastikkeiden viimeisetkin yksityiskohdat selvitettyä. Mitä enemmän saamme kerättyä, sitä paremmin saamme tehtyä musikaalista entistäkin upeamman. Tuethan siis meitä, ja muista myös levittää sanaa! Kiitos!

Mainokset

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s