It’s Super Effective! Taistelukoreografiatiimin tervehdys!

”Niin mitä ongelmaa siinä 3. säkeistön alussa oli?”
”Se erikoisefekti-isku ei sovi siihen. Se tulee oudosti kun muualla biisissä ei ole mitään efektiääniä. Se tuntuu irtonaiselta yksistään.”
”Tjaa. Onko sulla ehdotusta mitä muuta siihen tulis?”
”Charizard vois tehä siinä jotain.”
”Mitä muka? Just ennen sitä on ollut mätkimistä ja sen jälkeen on lisää mätkimistä. Siinä välissä pitää olla jotain erilaista, muuten taistelu käy yksitoikkoiseksi.”
”Hmmm… Käviskö Se Isku?”
”Eikös me haluttu säästää se lopputaisteluun? Vai voiko se olla molemmissa?”
”Ai niinhän se olikin. No entäs…”


Keväällä perustettuun taistelukoreografiaryhmään kuulumme Kibi, Falcon ja minä, Timo. Itselleni ehdotus ryhmään liittymisestä tuli mieluisana yllätyksenä. Olen iloinen pystyessäni tekemään musikaalin eteen enemmän kuin pelkkänä näyttelijänä pystyisin, puhumattakaan siitä tunteesta, joka tulee kun näkee omien koreografioiden heräämisen eloon näyttelijöiden toimesta. Suunnittelutyö on mukavaa ja vaikka koreografioiden pohtiminen on minulle uutta, on haaste minulle vain innostavaa. Kaikki ei kuitenkaan ole aina ruusuilla tanssimista ja joskus homman vaatima tarkkuus aiheuttaa harmaita hiuksia. Iskujen paikat saattavat olla sekunnin tarkkuudella määriteltyjä musiikkiin ja joskus suunnitelmia on jouduttu uusimaan sillä jokin hyökkäys ei sovikaan musiikkiin, kun hyökkäys on pari sekuntia liian lyhyt, aiheuttaen koreoon täten omituisen pysähtymisen.

Star Wars -shakkilaudan nappuloilla pystyi testaamaan Pokémonien liikkeitä lavalla. Kuvassa Yoda ja Luke katselevat huolestuneina, kun C-3PO ja R2-D2 ovat heikoilla Darth Vaderin ja Boba Fettin yhteishyökkäystä vastaan.

Taistelutiimin kokoukset yritetään pitää niin pitkinä kuin mahdollista, sillä ajatustyö vaatii aikansa ja koreoista löytyy jatkuvasti hiomista. Puhumattakaan siitä, että kolmessa eri kaupungissa asuvalle nuorelle yhteisiä aikatauluja on hankala löytää. Skypen välityksellä olemme yrittäneet kokoustaa myös, mutta totesimme nopeasti, että se on huomattavasti tehottomampaa kuin face-to-face suunnittelu. Biisien kuunteleminen ja sen tarkkojen iskujen merkitseminen, ajatusten vapaa vaihto sekä konkreettinen testaus siitä, onko jokin hyökkäys edes mahdollinen toivottuun kohtaan tai näyttääkö se järkevältä ei onnistu internetin suuria tietovirtoja pitkin. Saati että sanoin pystyisi kuvailemaan joitain vähääkään erikoisempia liikkeitä. ”Supermiesmegamanhyppytakakäsiheijari” on kyllä innoittava nimi, mutta jättää valitettavan paljon mielikuvituksen varaan. Näistä syistä kesäloman toiseksi viimeinen viikko menikin Turussa. Puolivahingossa sovittu kokous osoittautui tarpeelliseksi; muutaman päivän mittainen purilointituokio kantoi hedelmää eikä enää ole kuin pari taistelua suunnitelmatta.

Pokémon-mediasta löytyy lukuisia hyviä kappaleita taistelukoreotiimin käyttöön. Joukosta pyritään poistamaan kuitenkin 2. sukupolven jälkeen tulleet biisit, sillä varsinkin ikonisimmista kappaleista huokuu liikaa niiden kuulumattomuus Kantoon, jonne musikaalin tapahtumat sijoittuvat. Oikean biisin keksiminen oikeaan taisteluun ei ole helppoa tästä rajatusta joukosta. Jokaisella musikaalin taistelulla on omanlaisensa tunnelma ja kappaleen tunnelman on sovittava yhteen sen kanssa. Jos musiikin tunnelma muuttuu jossain kohtaa esimerkiksi synkemmäksi, sen pitää näkyä myös taistelussa. Tai tarkemmin sanottuna, jos taisteluun halutaan johonkin kohtaan tunnelmanmuutos, pitää biisivalinnasta löytyä samanlainen. Tai vaihtoehtoisesti yhdistää useampaa kappaletta, jotta tunnelmanmuutos saadaan aikaiseksi.

Charizardin ja Blastoisen taistelu vaatii intensiivistä musiikkia.

Yrityksistämme huolimatta emme ole saaneet opetettua näyttelijöitä syöksemään tulta tai käyttämään telekineettisiä voimia. Tästä syystä olemme miettineet erilaisia tapoja toteuttaa Pokémonien erikoisiskuja, kuten Charizardin liekinheitintä tai Kadabran psyykkisiä voimia. Valo- ja äänitekniikkaa hyödynnetään varmasti lähes kaikissa iskuissa, mutta niiden lisäksi, elävöittämään iskuja, meillä on suunnitteilla joitain muita potentiaalisia ideoita. Emmehän halua jokaiseen taisteluun samoja efektejä, siihen kyllästyy.

Tähän liittyy yksi meidän suurista haasteistamme: Miten tehdä jokaisesta taistelusta mielenkiintoinen; lyhyt ja ytimekäs, mutta kattava ja samalla tarpeeksi erilainen toisten taisteluiden kanssa. Tätä haastetta helpottaa se, että osa taisteluista tehdään tanssillisemmiksi ja toiset enemmän taistelupainotteiseksi. Pikachun nopeaa liikettä ja ketteryyttä on ihmisen lähes mahdotonta esittää aidonoloisessa taistelussa, mutta tanssissa se onnistuu; raskaan Blastoisen taas on syytä jättää tanssilattiat muille ja keskittyä perinteisempään mätkimiseen. Lisäksi eri Pokémoneja on runsaasti ja niiden eroavat taistelutavat sallivat erityyliset taistelut. Muistakaa, että juuri näiden taistelutapojen tunnistaminen ja hyödyntäminen omissa otteluissanne voi olla Pokémon-mestarin ja pelkän pyrkyrin ero.

Tanssi- ja taistelukoreografeja pohdintojen parissa

Tanssi- ja taistelukoreografeja pohdintojen parissa

Kun aivoriiheily ja liikkeiden musiikin tahtiin kaavoittaminen on suoritettu, seuraa lopuksi niiden välittäminen muille musikaalin jäsenille treenitilanteessa. Voisi sanoa jopa, että toinen puolisko prosessista on kovalla vaivalla käytävää koreoiden konkreettista läpikäyntiä, viilausta, ja spontaaneilla ideoilla täydentämistä, jotta tuloksena on lavakelpoista materiaalia.

Taistelukoreotiimi palaa nyt sorvinsa ääreen.  Musiikkia, ääniefektejä, valotekniikkaa, teatterikeinoja, taistelulajeja, tanssia – näitä kaikkia sopivissa suhteissa sekoittimeen, ja painakaamme nappia. Kesän vaihtuessa kirjavien lehtien värjäämään syksyyn musikaalitreeneissä harjoitellaan taistelemista. Kiitos mielenkiinnostanne ja kuulemiin!


”Millon me kokoustetaan lopputaistelun suhteen?”
”En mä tiedä vielä. Puhutaan siitä sitten myöhemmin.”
”Pistetäänkö Charizard vaan suplexaamaan kaikki pahikset ja ’call it a day’?”

Vaaleanpunaiset terveiset hoitaja Joylta!

Hei, tässä kirjoittelee hoitaja Joy eli Anna! Ajattelin kertoa teille, millaista musikaalin tekeminen oikein on. Jotkut ovatkin kenties miettineet, millaisia asioita teemme esimerkiksi treeneissä. Miten saamme näin eeppisen projektin pysymään kasassa? Tämä postaus on suunnattu erityisesti niille, jotka eivät ole nähneet VS!Specialin ensimmäistä jaksoa (tukijatiimillemme suunnattu videoblogi), mutta myös muut saavat siitä varmasti jotain uutta irti!

Ensin voisin kertoa hieman itsestäni. Rakastuin musikaaleihin 13-vuotiaana, kun päätin katsoa Moulin Rougen! televisiosta, eikä loppua näy. Haave musikaalissa laulamisesta oli jo hautautua velvollisuuksien alle, kunnes haku Pokémon-musikaaliin alkoi ja tajusin, että tämä oli se mahdollisuus jota olin odottanut. Ja tässä sitä ollaan. Olen elävä esimerkki siitä, ettei musikaali-tai edes näyttelemiskokemusta tarvitse olla päästäkseen mukaan tällaiseen projektiin! Suurin vahvuuteni on laulamisessa – olen käynyt laulutunneilla 4 vuotta sekä laulanut bändissä –, ja tanssitaustaa minulla on jonkun verran, mutta näyttelemisessä olen vielä keltanokka. Kaikesta huolimatta rakastan musikaaleja, ja sellaiseen pääseminen oli todellinen onnenpotku ja unelmieni täyttymys.

Allekirjoittanut Pikachu-kigurumissa. Olikohan hiusten värillä osuutta roolivalintaan?

Kun pääsykokeiden jälkeen kuulin, että minut oli valittu hoitaja Joyksi, olin samaan aikaan todella innoissani ja hieman peloissanikin. Miten selviäisin kunnialla ihan oikeasta roolista näytelmässä, vieläpä musikaalissa? Improvisaatioharjoitusten tekeminen on helpottanut alkujännityksen kanssa: pitää vain uskaltaa heittäytyä. Se on todella helppoa tämän porukan kanssa! Kun näkee, että kaikki muutkin vetävät täysillä, ei vain halua jäädä rannalle ruikuttamaan. Erityisesti mieleeni on jäänyt harjoitus, jossa kaikkien piti eläytyä uppoavan laivan paniikkiseen tunnelmaan. Huusin ja kiljuin niin kovaa, että kurkku oli kipeä vielä iltapäivän lauluharjoituksissa, mikä oli omalla tavallaan todella vapauttavaa. Toisaalta Hoitaja Joyn roolin seesteisyys ja tyttömäisyys käy hyvin yhteen arkiluonteeni kanssa.

Mitä muuta sitten teemme treeneissä? Pääasiassa treenaamme joka toinen viikonloppu, joskus hieman harvemmin tai useammin. Treenit kestävät usein aamusta iltapäivään, ja ne ovatkin sekä henkisesti että fyysisesti rankkoja koetuksia. Aloitamme päivän usein pääkoreografimme Vivun vetämällä alkulämmittelyllä (tai pikemminkin kuumottelulla – meitä ei todellakaan päästetä helpolla!) ja toisen koreografimme Neeneen venyttelytuokiolla; nyt kesällä aiomme sään salliessa käydä myös ulkona lenkillä. Musikaalin takia aloin muun muassa käydä kuntosalilla, vaikka vasta vuosi sitten vannoin, etten astu sinne enää jalallanikaan. Kunnonkohotus on paikallaan, jotta selviää musikaalin live-esitysten tanssinumeroista kunnialla. Mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkaan projektin vuoksi?

Alkulämmittely on tärkeä osa jokaista treeniä! Jaksaa jaksaa!

Tämän jälkeen treenit koostuvat pääasiassa kolmesta eri osa-alueesta: näyttelemisestä, tanssimisesta ja laulamisesta tai näiden yhdistelmistä. Joskus käymme niitä läpi koko ryhmänä, joskus taas pienemmissä pajoissa. Työstämme lauluja ja tansseja ja harjoittelemme kohtauksia niin mikro- kuin makrotasollakin. Toisinaan käsittelemme pienempiä osa-alueita, jotka vaikuttavat omaan näyttelijäntyöhön: Miten tietty Pokémon elehtii tai ääntelee? Millaisia tunnetiloja tai tasoja voimme ilmentää? Hoitaja Joyn mielenmaailman pohtiminen on avannut aivan uusia ulottuvuuksia hahmoon. Mitä Joy tekee päästyään töistä kotiin? Miten hän nukkuu tai juo aamukahvia? Millaisia haaveita hänellä on? Vaikka nämä asiat eivät näy suoraan esityksessä, niiden ajattelu tekee hahmoista moniulotteisempia. Joskus teemme melko fyysisiäkin harjoitteita, esimerkiksi jo pääsykokeesta tuttu Pokémon-taisteluiden improaminen on ollut todella hauskaa!

Pokémon-kamppailut ovat tietysti tunteikkaita ja energisiä, myös treeneissä. Tunnetko nämä Pokémonit?

Lounasaikaan luonnollisesti syömme, ja tähän asti jokaiselle treenikerralle joku on lupautunut laittamaan ruokaa koko porukalle. Yhteisöllisyys näkyy kaikessa muussakin toiminnassamme: kyyditsemme kauempana asuvia ja järjestämme yöpymispaikkoja. Viikonlopun päätteeksi meillä on fiilispiiri, eli jokainen kertoo omista fiiliksistään viikonlopun ja miksei muidenkin asioiden suhteen. Monien yksittäistenkin harjoitusten jälkeen käydään usein läpi, millaisia ajatuksia se on herättänyt kussakin. Koen, että se on lähentänyt meitä porukkana paljon: itkemme ja nauramme yhdessä, hulluttelemme ja toisaalta lohdutamme niitä, joilla sattuu olemaan huono päivä. Kun ihmisiin tutustuu paremmin, on helpompaa vapautua lavallakin kaikista sosiaalisten paineiden kahleista ja olla täysin oma itsensä.

Pitkällinen ajattelutyö näkyy kaikessa muussakin, mitä teemme. On huikeaa, ettemme vain mekaanisesti näyttele kohtauksia läpi, vaan pohdimme myös yksityiskohtia ja psykologisia aspekteja kuten hahmojemme sielunelämää läpikotaisin. Toinen ehkä hieman yllättävältä kuulostava seikka on, ettei meillä ole varsinaista ohjaajaa. Toki tuotantotiimi pitää isommat langat käsissään, mutta esimerkiksi kohtauksia läpikäydessä kukaan ei sanele, miten asiat pitäisi tehdä, vaan niistä keskustellaan yhdessä ja jokainen saa tuoda ilmi mielipiteensä. Tämä voi tuottaa hankaluuksia silloin, kun minkäänlaista kompromissia ei tahdo syntyä, mutta tähän asti olemme pärjänneet oikein hyvin. Tällainen tapa tehdä musikaalia on mahdollisimman demokraattinen, ja se soveltuukin tälle projektille täydellisesti!

Fiilispiirissä voi vielä jakaa kaikille yhteisesti, mikä ilostuttaa, harmittaa tai mietityttää.

Vaikka jokaisen viikonlopun jälkeen kestää pari päivää toipua treeneistä, se ei haittaa ollenkaan, kun tietää olevansa tekemässä jotain ikimuistoista ja toteuttavansa unelmiaan. Kun poistuu mukavuusalueeltaan, kokematon lavaesiintyjä saattaa löytää itsestään uusia puolia, esimerkiksi nupullaan olevan musikaalinäyttelijän. Vielä on paljon opittavaa, mutta uskon että tällä määrällä motivaatiota ja muiden musikaalilaisten tuella voin omalta osaltani olla tekemässä musikaalista ikimuistoista.

Hoitaja Joy kiittää ja kumartaa ja toivoo, että seuraatte kuulumisiamme jatkossakin! Pus pus ja voikaa hyvin!

Art (c) piwikiwii.deviantart.com

Uuden haasteen toteutan ja teen sen pystypäin!

insta1

Hops pops! Ensimmäinen hientäyteinen viikonloppu on takana näyttelijäremmin kanssa ja pulkassa on myös päivä urhean taustatiimin kanssa. Olemme olleet harjoitusten alkaessa hiljaisia some-puolella, koska meillä on ollut kiire ja tulta hännänpäissämme. Nyt se on alkanut – yhteinen Pokémon matkamme!

Cast-puolen ensimmäiset harjoitukset tammikuun loppupuolella (24.-25.1.)

Ensin vuorossa oli näyttelijäpuolen treenikauden starttaaminen. Kokoonnuimme Pikku Huopalahden nuorisotalolla ja tunnelma oli katossaan, kun koko porukka pääsi viimein tapaamaan toisensa koko volyymilla. Kirsikkoina kakussa olivat tietenkin käsikirjoitus ja hahmot, joihin pästiin syventymään kunnolla ensimmäistä kertaa. Cast tuntui osuneen niin nappiin, kun porukka luki hahmojensa vuorosanoja ääneen. Tuli niin hyvä fiilis! Tässä otteita tunnelmiasta:

anna-01

Anna

Anna
Olin odottanut ensimmäisiä treenejä kuumeisesti, ja vihdoin päästiin koko porukalla touhuamaan. Luvassa oli osaksi samoja harjoituksia kuin pääsykoeviikonloppuna, mutta myös uusia juttuja tuli kokeiltua. Ensimmäisenä päivänä saimme lukea käsikirjoituksen raakaversion, ja heti kun olin saanut sen käsiini tiesin, ettei tästä voi tulla mitään muuta kuin eeppistä! Toisena päivänä saimme Viviltä tehotreenin ja kävimme hahmojen kimppuun: miten ne elehtivät, millaiset suhteet niillä on toisiinsa? Kummatkin päivät olivat todella hauskoja, ja odotan innolla sitä hetkeä, kun kohtauksia aletaan kunnolla harjoitella. Erityisesti jännitän rooliani Joyna – kohtauksesta on tulossa ihan mahtava! Toivon, että tästä tulee ikimuistoinen elämys myös katsojille.

may-01

May

May
Tätä oli odotettu! Päästiin viimeinkin vauhtiin koko castin kanssa ja koko viikonloppu olikin aikamoista pärinää! Lauantaina syvennyttiin vähän hahmoihin ja scriptiin, syötiin tosi hyvää ruokaa ja päästiin me vähän leikkimäänkin. Jokainen hahmo ja rooli tuntuivat sulautuvan näyttelijäänsä ja havahduin ihan siihen todellisuuteen että tähän on pistetty tosi paljon ajatusta ja vaivaa ja valinnat olivat aivan viimeisen päälle mietityt. Propsit siis tuotantotiimille jälleen! Sunnuntain (kevyt) rääkki oli paikallaan ja oli aivan ihanaa päästä vähän syvemmin pohdiskelemaan hahmokemiaa ja taustoja yms. Tästä tulee jotain SIIIISTIÄ, saattepa nähdä! 😉

timo-01

Timo

Timo
Vihdoinkin sain päästää itseni vapaaksi ajattelemaan hahmoani ja juonta. Ennen olin kieltänyt speculoinnin, jotten mieltäisi hahmoani erilaiseksi kuin se onkaan. Vihdoin!, voin alkaa käpertää mieltäni hahmon ja tarinan ympärille ja tarkastella sitä eri suunnilta ja pohtia erilaisia tilanteita ja vaikka mitä! Se onkin tarpeen, viikonlopun eri harjoituksissa sain muistutuksen siitä, ettei hahmoon astuminen tapahtunutkaan sormia napauttamalla. Otan haasteen vastaan innolla.

timja-01

Timja

Timja
Juoni on nyt selvillä! (Emme tosin kerro sitä vielä teille, höhö.) Pääsimme myös syventymään rooleihimme. Loppupuolella viikonloppua oli mahtaa nähdä, miten ympärillä kulki yhtä sun toista ihmistä ja selkeästi tunnistettavaa pokémonia, ja kuinka itsekin oli melkeinpä muuntautunut pokémoniksi!

valitutlapset

Valitut lapset – treenikausi on korkattuuu!~

Crew-päivä sunnuntaina 8.2.2015

Yksi viikonloppu ehti olla välissä ennen kuin Valitsen sinut!-musikaalin crew kokoontui tuotantotiimin perehdytykseen. Flunssakausi ja muut kiireet sai hieman katoa aikaan, mutta melkein kaikki löysivät paikalle. Musikaalimme taustatiimiin, eli crew-puolelle, lukeutuvat musikaalimme musiikki- ja tekniikkapuoli sekä puvustus- ja lavastuspuoli.

Kävimme käsikirjoituksen läpi crew -puolen kanssa niin, että sieltä vielä erityisesti poimittiin heidän kannaltataan tärkeitä pointteja, kuten esim. tiettyjen hahmojen liikkunnallisuus ja sen soveltaminen puvustukseen, kohtauksien visuaalinen- ja äänimaisema ym. Kynät sauhusivat, kun muistiinpanoja tehtiin useammalle A4-paperille ja suoraan käsikirjoitukseen. Crew-tiimin asenne oli ihailtavaa ja odotamme jo innolla heidän suunnitelmiaan ja luonnoksiaan. Mahtavia ideoita lenteli ympäriinsä jo crew-päivänä, joten jotain todella mahtavaa on luvassa!

crew

Ensimmäisen Crew-päivän kokoonpano

Mitä nyt?

Puolet tuotantotiimistä ja suuri joukko muusta possestamme vaikuttaa tällä erää Desucon Frostbitessa ystävänpäivän tunnelmissa. Mutta muutamat meistä puuhaavat musikaalijuttuja tulevaa viikonloppua ja koko musikaalin treenikautta varten. Työnalla on mm. muutama koreografia, hahmojen syventämistä sekä käsikirjoituksen hiomista. Kuten alussa mainittiin, niin kiirettä ja tohinaa sekä touhua riittää. Mutta kivaa tämä on ja siksihän me tätä teemme!

Puhtaalta pöydältä aloittaminen tuntui pelottavalta ajatukselta, mutta cast ryhmäytyi nopeasti; innokas ja saman henkinen porukka tuntuu jo tutulta ja turvalliselta. On ollut ihanaa löytää joukko hymysuisia, taitavia ja nokkelia Pokémoneja ja niiden kouluttajia, jotka ovat lähteneet täysillä mukaan. Olemme tästä todella kiitollisia. Olette ihania. ❤

Ihanaa ystävänpäivää!

vivurewe

Terkuin: Vivu & Rewe