Joulukalenterin 17. luukku

DSC_0195

Linda ja taustalla muita musikaalilaisia ❤

Puvustus- ja lavastusvastaavan titteliä kantava Linda ”Rindalin” tervehtii teitä täältä kangaskasojen ja Pokémon-pukujen keskeltä. Viikko enää jouluun ja musikaalimme Rakettiryhmä on saanut aikaisena joululahjana omat tiimipaidat!

Puvustustiimi ahersi kuin Joulupukin tontut konsanaan, kun järjestimme pienen kankaanpainantapajan. Itseltäni löytyi niin seulat ja UV-valot kuin kangasmaalit ja raakkelitkin. Useaan otteeseen seulojen kanssa työskennelleenä halusin jakaa tätä oppia muillekin puvustajillemme.

Olin aloittanut seulapajan valmistelun jo edellisenä iltana vaihtamalla kankaan toiseen seuloista. Oli siinä ähisemistä ja puhisemista, kun pingotin verkkomaista kangasta niittipyssyn avulla puukehikkoon. Nopea pesu mäntysuovan kanssa ja odotusta, että kangas kuivuu ja pääsee levittämään valotusemulsion hämärässä pesuhuoneessa. Emulsio kun ei saa saada minkäänlaista valoa ennen sen kuivumista ja valottamista halutun kuvion kanssa.

Seuraavana päivänä kaksi puvustajaamme Kaisa ja Ria saapuivat ja pääsimme aloittamaan! Piirsimme Rakettiryhmän tunnetun R-logon valoa läpäisemättömälle paperille ja valotimme seulat UV-lampun avulla. Tähän valotustyövaiheeseen ei mennyt kuin 7 minuuttia per seula ja nopean vesipesun jälkeen seulat olivat valmiita käytettäväksi.

Olin muutama viikko aikaisemmin ostanut 22 mustaa poolokauluksellista trikoopaitaa rakettiryhmäläisille ja nyt tehtävänämme oli jokaiseen paitaan painaa seulalla punainen R-kirjain. Tarvitsimme vielä ison putelin punaista peittoväriä ja olimme valmiita aloittamaan. Kokeilukappaleen jälkeen olimme hieman huolissamme, koska kangasmaali oli erittäin tummanpunainen mustalla kankaalla. Hetken aikaan siinä paitaa kuivatellessa tuulettimen edessä maali alkoi vaaleta ja kirkastua. Huokaisimme helpotuksesta ja jatkoimme työskentelyä hikipajameiningillä.

Kaisa ja Ria asettelivat suojat paitojen sisälle ja merkkasivat kohdan johon R-kirjain painetaan. Minä kävin auttamassa seulan asettamisessa kohdilleen ja maalin levityksessä. Kangasmaali myös tukkii seulan kankaan muutaman painokerran jälkeen, joten seuloja piti pestä ja kuivattaa aina vähän väliä. Tämä toimenpide näytti erittäin groteskilta, varsinkin kun punainen maali valui pitkin suihkun lattiaa lavuaariin. Työpisteemme näyttivät ajoittain murhapaikalta.

Kyllä siinä piti pienet voittotuuletukset ja tanssahtelut tehdä, kun vihdoin ja viimein saimme kaikkiin 22 paitaan logot painettua. Nyt vain annamme niiden kuivua kunnolla ja tulevan lauantain PULA-pajassa laitamme jonkun pahaa aavistamattoman rakettiryhmäläisen silittämään kuviot silitysraudalla, jotta maali iskostuu vielä kankaaseen kiinni.


Älä mene mihinkään – nyt tulee Pokémon-musiikkiarvoitus! ball

Rakettiryhmän uusimpien saavutuksien lisäksi luvassa on toinen Pokémon-musiikkiarvoitus!  Ensimmäinen arvoitusvideo löytyy joulukalenterimme 9. luukusta. Myös tämä jatko-osa on Suvin käsialaa.


Edellisen luukun oikea vastaus: Kadabra

 kadabra

Puvustus- ja lavastustiimin terveiset

rindalin

Kuvassa Linda ”Rindalin”, Valitsen sinut! -musikaalin puvustus- ja lavastustiimin vetäjä

Hei kaikki Pokémon–kouluttajat! Tämänkertaisessa postauksessa Linda “Rindalin” kertoo teille kuinka Valitsen sinut! -musikaalin puvustus- ja lavastustiimin kanssa menee.

Olemme päässeet joukkorahoituksen kanssa jo yli puoleenväliin tavoitteestamme ja näin puvustustiimin jäsenen näkökulmasta se kertoo ennen kaikkea ihmisten mielenkiinnosta tätä eeppistä musikaaliseikkailua kohtaan. Kiitos teille kaikille, jotka olette tukeneet meitä! Annatte meille aivan mielettömästi innostusta työstää tätä projektia kohti suunnittelemaamme loistoa!

Puvustuksessa ja lavastuksessa meitä toimii pääasiallisesti yhteensä kuusi henkilöä. Olemme jakaneet toimialueita ihmisten taitojen ja kiinnostuksien mukaan. Osa työstää puvustuksen kanssa ja toinen osa suunnittelee ja rakentaa lavasteita ja proppeja. Tietenkin toimimme tiiminä ja pitääksemme saman visuaalisen ilmeen koko musikaalin ajan yhteistyö ja kommunikointi tiimiläisten kesken on kullanarvoista.

Kaikilta meiltä löytyy paljon mielenkiintoa ja tietämystä Pokémoniin liittyen, oli se sitten suoraan sieltä 90-luvulta tai tältä vuosituhannelta. Vaikka vanha tietämys riittää pitkälle, olemme me silti joutuneet tekemään suurta syväluotausta Pokémonien eri tyyppeihin, luonteisiin, hyökkäyksiin ja ulkomuotoihin. Tutkimalla näitä taskuhirviöitä lähemmin ja analyyttisemmin saamme luotua paljon tarkemman kuvan siitä, miten voimme tuoda nämä olennot parhaalla mahdollisella tavalla eloon. Pokémonien puvut on suunniteltu gijinka–tyylillä, eli Pokémoneista on sovellettu ihmisen päälle puettava alkuperäistä tyylittelevä asu. Meillä onkin ollut kova homma tunnistettavuuden säilyttämisessä, sillä onhan ensiarvoisen tärkeää, että yleisö tunnistaa meidän luomamme taskuhirviöt niiden alkuperäisistä yksityiskohdista.

lindan_screenshot

Tässä vaiheessa olisi paikallaan kertoa puvustus- ja lavastustiimin jäsenistä vähän enemmän, ennen kuin kirjoittelemme teille kunnon esittelyt meistä.

Puvustus –ja lavastustiimin vastaavana ja informaation syöttäjänä toimin minä, eli Linda ”Rindalin”. Olen tähän mennessä pitkälti suunnitellut asuja, eli piirtänyt niistä raa’at alkuluonnokset ja ottanut mitat esiintyjiltä kaavoituksia varten. Toimin pääasiallisesti suunnittelussa, kaavoituksessa, pukujen valmistuksessa ja hieman myös proppien ja lavasteiden rakentamisessa. Seuraan usein myös paikan päällä musikaaliharjoituksia niin usein kuin vain kerkeän, koska näyttelijöiden toimintaa on vain yksinkertaisesti huikeaa seurata, ja lisäksi siitä saa myös paljon inspiraatiota ja suoraa palautetta puvustukseen ja lavastukseen liittyen.

Pukuja suunnittelemassa ja toteuttamassa ovat myös Milla ”Suiggari” ja Karo ”nukkelapsi”. Me kolme valmistamme suurimman osan puvuista, jotka vaativat ammattimaista kaavoitusta, kankaiden hankintoja, käsittelyä ja ompelua. Suunnitelmissa olevien noin +70 puvun valmistaminen on erittäin iso työ kolmelle ihmiselle, joten nappaamme tiimiimme mukaan osaavia henkilöitä myös esiintyjien puolelta. Vaatetusalan koulutuksesta ja cosplaytaustasta on jo tässä vaiheessa ollut huikeaa hyötyä. Koulutyönä pukuja työstää Jigglypuffin näyttelijä Tytti, joka suunnittelee ja valmistaa Cubonen ja Marowakin asut. Jigglypuffin asu onkin yksi ensimmäisistä puvuista, joka on jo valmistunut ja sen valmisti Karo kouluprojektinaan.

Muita pukuja ja proppeja tiimissämme on suunnittelemassa ja valmistamassa Leevi ”Lebens”, Leena ”Ravenlordess” ja Elina ”Euva”. Nämä kolme osaavaa henkilöä ovat suurimmaksi osaksi vastuussa lavasteista ja propeista. Myös isommat puvut kuten haarniskat, joita joillakin Pokémoneillamme tulee olemaan, ovat heidän työstettävänään. Esiintyjien puolelta napataan myös proppien valmistamisen osaavaa porukkaa, esimerkiksi tähän mennessä Jani ”Cidi” on valmistanut proppeja niin omalle hahmolleen kuin kahdelle muullekin hahmolle.

lindan_luonnokset

Nyt kun pukujen luonnoksia on alkanut kerääntyä tasaista tahtia, alamme päättää lopullisia suunnitelmia ja kerätä niihin materiaaleja. Yritämme mahdollisimman pitkälti hankkia nämä kierrätettynä tai ylijäämämateriaaleista. Lisäksi tietenkin isommat määrät materiaaleja tulemme hankkimaan tukkumyynneistä. Suurin osa joukkorahoituksen tuotoista meneekin näiden hankintaan.

Toistaiseksi pidämme teitä vielä jännityksessä puvustuksen osalta emmekä paljasta kaikkea pukujen kuvamateriaalia. Ei makeaa mahan täydeltä! Pieniä WIP-kuvia ja -videoita julkaisemme tässä vuoden aikana, ja saattaapa tänne mahdollisesti myös tutoriaaleja ilmestyä. Nyt meillä on tiedossa lisää pukujen ja lavastuksien suunnittelua/tekoa samalla kun katsomme nostalgisia Pokémon-jaksoja!