Valitsen sinut! -musikaalia on nyt treenattu reilut puoli vuotta ja paljon alkaa jo olla kasassa. Myös puvustus- ja lavastus- eli PULA-tiimimme työskentelee ahkerasti, ja kesän aikana olemme muun muassa ottaneet tavaksi, että puvustajia on aina treeneissä paikalla ompelemassa. Näin päästään tekemään enemmän koko tiimin kesken ja myös näyttelijät ovat olleet vapaahetkinään auttamassa kankaiden leikkaamisessa ja muussa vastaavassa. Taitavasta väestämme huolimatta tehtävää on kuitenkin yhä paljon, ja suunnitelmamme ovat kasvaneet alkuperäisistä melkoisesti. Niinpä pitääksemme työmäärän mukavana kaikille olemme todenneet, että kaipaisimme mukaan enemmänkin tekijöitä. Meillä on siis ilo ilmoittaa, että avaamme uudelleen haun musikaalin puvustus- ja lavastustiimiin!

Heinäkuussa pidettiin erityinen PULA-päivä, jolloin koko tiimi oli ahkerasti kaavojen ja kankaiden kimpussa.
Tehtävässä on mahdollista erikoistua omien taitojen mukaan puvustukseen, lavastukseen tai vaikkapa erinäisiin proppeihin kuten koruihin, häntiin ja kaikenlaisiin pikkuesineisiin, mutta eniten tällä hetkellä tarvitsemme juuri ompelutaitoja. Cosplay-taustasta on hyötyä, samoin esimerkiksi vaatetusartesaanin, modistin tai teatterialan koulutuksesta. Mikään ammattilainen ei kuitenkaan tarvitse olla, pääasia että sinulla on jonkinlaista kokemusta ja teet siistiä ja toimivaa jälkeä.
Tehtävää riittää, ja esimerkiksi puvustajaksi valituksi tuleminen tarkoittaisi käytännössä noin viittä-kuutta omaa ommeltavaa asua syksyn ja talven aikana sekä yhteisissä projekteissa avustamista. Puvustajat osallistuvat mahdollisimman aktiivisesti joka toinen viikonloppu pääkaupunkiseudulla pidettäviin treeneihin, joista on varattu heille omaa ompelutilaa ja näyttelijät tosiaan avustavat kun heillä on treeniohjelmassa tyhjiä kohtia. Lisäksi itse esityksissä puvustajat ovat paikalla lavan takana avustajina ja pukijoina. Erityisen tärkeää tehtävässä on sitoutuminen, ryhmätyötaidot ja mahdollisuus työskennellä tasaisesti niin, ettei mikään jää viime tippaan. Visuaalinen ilme on erittäin tärkeä osa musikaalia, joten motivoituneiden puvustajien ja lavastajien työpanos on meille elintärkeää. Musikaali on kokonaan vapaaehtoistyötä, joten palkkaa tästä ei saa, mutta upeita kokemuksia sitäkin enemmän. Tuotantotiimi ja nykyiset PULAn jäsenet tarjoavat kaiken tarvittavan perehdytyksen, ja hommaan sisältyy myös tietenkin innokas ja lämminhenkinen musikaalitiimi, jonka kanssa työskennellä!
Haku on auki 31.8. asti, jonka jälkeen teemme valinnat mahdollisimman pian. Sen jälkeen seuraavissa treeneissämme 12.-13.9. pidetään uusien tiimiläisten perehdytys, joten sinne olisi hyvä päästä paikalle. Jos kysymyksiä heräsi, vastaamme mieluusti niihin sähköpostitse (valitsensinut@gmail.com).
Linkki hakulomakkeeseen löytyy TÄÄLTÄ!