Heissulivei! Musikaalin kallomamma Marowak eli Timja tässä! Viikonlopun treeneissä tuli työnteon lisäksi myös pikkujouluiltua. Itse vietän joulua puuhaillen kaikkea jouluista tärkeiden ystävien kanssa, ja päätin jakaa teille maistiaisen (lähes kirjaimellisesti) pokémonien joulupuuhista. Kaikkea ei tarvitse aina tehdä naama irvessä tai ihan perinteisten sääntöjen mukaan ;D
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Kynttilätkin loistaa taas, ikkunoista katsellaan,
kun lunta hiljaa putoaa.
Iltasella rakensin mä pienen seimen huoneessain,
kun löysin vanhan pahvilaatikon.
Pöydään ääreen nukahdin ja vuoteeseen mut kannettiin,
kun unta näin; Nyt joulu tullut on!
Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen,
kun näin silmät tonttusen.
Leivotaan ja siivotaan, kuusikin jo sulaa saa,
kun kolme yötä enää on!
❤