Mukaan musikaalitiimiin? Etsimme valoteknikkoa ja roudaria!

Musikaalitiimi on matkansa varrella kasvanut useampaan kertaan, sillä onnistunut produktio vaatii valtavaa kirjoa erilaisia taitoja ja pitkän treeni- ja esityskauden aikana sekä tarpeet että tilanteet ehtivät muuttua monesti. Nyt jo lähes 50-henkinen vapaaehtoistiimimme kaipaa tällä hetkellä paria henkilöä lisää – olisitko sinä yksi heistä?

Valitsen sinut! -musikaali Helsingin Kulttuuritalon lavalla 10.4.2016 | Kuvaaja: Mikael Peltomaa

Valoteknikko

Liekinheittimet ja ukkosiskut vaativat muutakin kuin näyttelijäntyötä: nykyinen valoteknikkomme on poissa heinäkuun ja elokuun alun, joten tähän väliin osuviin esityksiimme tarvitsisimme toisen yhtä taitavan henkilön vastaamaan musikaalin valoista! Tehtävä sisältää valosuunnitelman adaptoinnin kuhunkin esityspaikkaan sekä rakennuksesta, ohjelmoinnista ja esitysajosta vastaamisen. Valoteknikon olisi hyvä olla esitysten lisäksi paikalla mahdollisimman monissa harjoituksissa, ja jos sopiva henkilö löytyy nopeasti, tehtävään on mahdollista päästä tutustumaan tiimin mukana jo Mimiconissa 27.-29.5.2016.

Roudari

Musikaalin puvut ja lavasteet eivät liiku itsestään, ja aina voi tulla yllättäviä tilanteita, joissa viime hetkellä täytyykin vielä hakea tai siirtää jotain. Tällaisina hetkinä musikaalin pelastaa roudari, ja koska nykyinen roudarimme ei todennäköisesti ole kaikissa esityksissä käytettävissä, ottaisimme mielellämme tiimiimme toisenkin! Kriittisin asia roudarille olisi mahdollisuus saada jostain pakettiauto käyttöön esityksiin ja kuljettaa sillä lavasteemme esityksiin eri puolille Suomea. Roudari myös auttaa musikaalin kasauksessa ja purussa, ja saattaa hoitaa tarpeen tullen muitakin juoksevia asioita. Myös tämä tehtävä on mahdollista (ja jopa suotavaa) aloittaa heti Mimiconissa (27.-29.5.2016.)!


Kumpaankin tehtävään kuuluu tietenkin myös unohtumattomia kokemuksia ja lämminhenkinen työtiimi, joka ottaa uudet tulokkaat ilolla vastaan. Jos siis kiinnostuksesi heräsi, lisäkysymykset ja vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää meille sähköpostitse osoitteeseen valitsensinut@gmail.com. Annamme tällöin mieluusti lisätietoa mm. tarkemmasta aikataulusta ja tehtävän muista yksityiskohdista. Valinnat tehdään heti sopivimpien henkilöiden löydyttyä. Tule tekemään kanssamme musikaalista vieläkin eeppisempi!

 

Pokémon-musikaali saapuu Mikkeliin!

kartta-mikkeliValitsen sinut! -musikaali saapuu toukokuussa Mikkeliin!

Kongressitalo Mikaelissa järjestetään Mimicon-tapahtuma 28.-29.5.2016! Musikaali nähdään osana Mimiconin ohjelmaa. Mimicon on Mikkelissä jo neljättä kertaa järjestettävä kaksipäiväinen animen, mangan ja japanilaisen populaarikulttuurin tapahtuma. Mimicon on tänäkin vuonna ikärajaton ja päihteetön tapahtuma, ja sinne ovat harrastajien lisäksi tervetulleita myös kaikki muut tapahtumasta ja sen aihepiireistä kiinnostuneet.

Esityskausi lähestyy ja lista esityksistä päivittyy aina jokaisen julkaisun myötä! Valitsen sinut! -musikaali saa ensi-iltansa Popcult Helsinki -tapahtuman yhteydessä Helsingin Kulttuuritalolla, jonka jälkeen musikaalin voi nähdä ja kokea vielä monta kertaa.

Nähdään musikaalissa! ❤