Hakuaika musikaaliin on nyt päättynyt. Tuotantotiimi on tuskaillut tuntikausia hakemusten parissa ja lopulta päätynyt ratkaisuunsa. Vaikka hakemuksia koskien oli kokousteltu monia kertoja pitkin hakukautta, lopullinen päätöksentekokokous kesti silti lähes viisi tuntia ja koko homma oli todella paljon vaikeampi kuin olisimme alun perin uskaltaneet odottaa.
Nani: ”Mä haluun itkee. Mä en haluu pudottaa ketään! ;_;”
Kaikille näyttelijäksi hakeneille on nyt lähetetty sähköpostia valinnan tuloksesta, joten jos olet hakenut mutta sähköpostia ei näy, ota yhteyttä meihin. (Muista kuitenkin ensin tarkistaa roskapostikansiosi.) Teknikoille ja muille pelkästään taustajoukkoihin hakeneille (musiikki, lavastus, puvustus) lähetämme myös sähköpostia mahdollisimman pian. Kaiken kaikkiaan olimme todella yllättyneitä hakemusten määrästä ja korkeasta tasosta, kiitos teille siitä! Uskaltanemme jo tässä vaiheessa sanoa, että musikaalitiimistä tulee mahtava.
Ensimmäisen vuorokauden aikana hakemuksia tuli jo 20!
Koska statistiikka on kivaa ja Google-lomake sitä niin kätevästi tarjoaa, jaamme sitä teillekin. Yhteensä hakemuksia tuli valtavat 95 (!) ja mukaan mahtui todella monipuolista väkeä innokkaista faneista pitkän linjan teatteriharrastajiin ja paljon muutakin. Suurin osa hakijoista oli iältään 20 vuoden molemmin puolin, mutta kaiken kaikkiaan hakijoiden ikä vaihteli 12-30 vuoden välillä. Yli kolmasosa hakijoista oli kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta väkeä tuli melkein joka puolelta Suomea, kaukaisimmat lähes Oulusta asti. Täysin epäoleellisina yksityiskohtina mainittakoon myös, että hakijoiden keskipituus oli 172cm ja kahdella hakijoista oli sama syntymäpäivä.
Aluksi vähän huolestutti, löytyykö miesrooleihin hakijoita, mutta hyvinhän se meni.
Taitoja, asennetta ja vähän muutakin
Koska hakijoita oli niin valtavasti, täytyi meidän määritellä itsellemme melko selkeät kriteerit, joiden perusteella valitsimme ihmisiä mukaan. 95 hakijasta vain 46 kutsuttiin koe-esiintymisiin, ja sekin oli enemmän kuin olimme alun perin suunnitelleet. (Luvussa ei ole vielä huomioitu taustajoukkoihin hakevia, joiden hakuprosessi on hieman erilainen.) Monet lupaavat hakijat olivat keskenään niin tasavertaisia, että mieluummin kasvatimme valittujen määrää kuin heitimme noppaa. Koska kuitenkin moni joutui pettymään, haluamme jakaa arviointiperusteet kanssanne ja näin toivottavasti hieman lieventää aiheuttamaamme pahaa mieltä. Valintojen ulkopuolelle jäi monta, jotka olisimme vielä halunneet mukaan, mutta johonkin oli yksinkertaisesti pakko vetää raja. Tämän enempää väkeä emme pysty järkevästi koe-esiintymisviikonloppujen aikana arvioimaan.
Ensimmäisenä katsoimme hakemuksissa tietenkin taitoja ja kokemusta. Kokemus sekä teatterista, laulusta että tanssista takasi melko varman paikan koe-esiintymisissä, ja useimmiten myös kaksi kolmesta oli riittävä. Koska lähes kaikki mainitsivat haluavansa roolinsa sisältävän puhetta ja/tai laulua ja yleensä hakijoilla oli kokemusta juuri teatterista ja laulusta, erityisesti tanssikokemus ja -halukkuus nousi silmissämme melko isoksi plussaksi. Lisäksi hyödyllisiä olivat muut taidot kuten puvustus ja lavastus, sillä näyttelijöiden hyödyntäminen näillä alueilla helpottaa erillisen taustatiimin työtä ja näin kokonaisväkimäärä pystytään pitämään pienempänä (ja helpompana organisoida). Vaikka se usein pelkästä tekstistä vaikeaa onkin, yritimme kartoittaa hakemuksista taitojen lisäksi myös potentiaalia. Musikaaliin saa tulla myös oppimaan ja kehittymään, eikä kaikilla tarvitse olla vuosikausia lavakokemusta, jos halua oppia on kova ja esimerkiksi laulunäyte kuulostaa siltä, että tästä voi vielä tulla jotain suurta.
Toinen tärkeimmistä valintakriteereistä, oikeastaan se tärkein, oli hakemuksen yleinen fiilis ja asenne. Vaikuttaako tämä tyyppi siltä, että hänen kanssaan olisi helppo työskennellä? Vaikuttaako hän motivoituneelta ja sitoutuneelta? Ymmärtääkö hän, mihin hän on ryhtymässä ja kuinka isosta projektista tässä on kyse? Monet osasivat jopa kertoa muusta elämästään ja musikaalin sopivuudesta aikatauluihinsa, mikä on aina hyvä merkki. Jos taas hakija ilmoittaa harrastavansa jotakin, jonka takia esimerkiksi toinen päivä viikonlopusta on pysyvästi poissa laskuista, silloin prioriteetit eivät valitettavasti ole ihan niin kohdillaan, että musikaaliin osallistuminen olisi mahdollista. Hyvässä hakemuksessa myös näkyy kirjoittajansa persoonallisuus, ja hyväntuulista ja innostunutta hakemusta on aina mukava lukea. Jonkin verran merkitystä oli myös hakemuksen pituudella ja kirjoitusasulla, sillä lyhyestä hakemuksesta, jossa edes isot kirjaimet eivät ole kohdillaan, tulee helposti välinpitämätön vaikutelma. Pitkä ja hyvinkirjoitettu hakemus taas antaa heti kuvan siitä, että asia on hakijalle tärkeä ja hän on jaksanut nähdä vaivaa hakemuksensa eteen. Hyvä hakemus myös erottuu joukosta: karsinnan ikävimmässä loppuvaiheessa jouduimme jättämään pois juuri sellaisia henkilöitä, joilla selvästi oli taitoja ja kokemusta, mutta hakemuksesta ei oikein saanut kuvaa siitä, millainen henkilö oli kyseessä.
Pokémon-tietämys ei ollut kenenkään kohdalla ainoa ratkaiseva tekijä, mutta silläkin oli merkityksensä. Tuotantotiimi koostuu Pokémon-faneista, ja väistämättä musikaalitiimi tulee olemaan paitsi työryhmä myös faniporukka. Niinpä Pokémonia tuntematon henkilö, joka on mukana ”vain näyttelemässä” saattaisi helposti tuntea itsensä ulkopuoliseksi eikä saisi projektista irti yhtä paljon kuin innokas fani. Mitään supertietäjiä emme toki odottaneet, vaan kunhan ainakin jotkin ensimmäisistä animekausista/peleistä/mangapokkareista jne. ovat hallussa tai yleinen fanituksen taso riittävä, uskomme kenen tahansa sopivan porukkaan oikein hyvin. Tämä kohta myös antoi meille käsitystä siitä, mihin osa-alueisiin meidän kannattaa kehottaa tiimiämme tutustumaan lisää – pelkkää animea seuranneelle ihmiselle monet peleistä ja mangasta inspiraationsa saaneet yksityiskohdat saattavat tulla hieman yllätyksenä. Mainittakoon myös, että ihanan moni innostui tässä kohtaa nostalgisoimaan ja kertomaan Pokémon-muistoja lapsuudestaan – tuli aina hyvä mieli. ❤
Pokémon-tietämys oli hallussa!
Kaiken kaikkiaan yllättävän harvat liittivät Linkit-kohtaan mitään lisämateriaalia, mutta ne olivat monissa tapauksissa helppo keino nostaa hakemuksensa ylitse muiden. Hakija, jolla ei ole merkittävästi esiintymiskokemusta mutta joka liittää mukaan (hyvän) laulunäytteen, nousee heti vakavammin harkittavaksi verrattuna vastaavaan hakemukseen ilman näytettä. Laulunäytteiden lisäksi nähtiin mm. muutama tanssivideo, yksi erityisesti musikaalia varten laadittu hakuvideo ja yksi suosituskirje (spoiler: kaksi jälkimmäistä valittiin). Erityistä kiitosta ansaitsi kaikki lisämateriaali, joka oli laadittu erityisesti musikaaliin hakemista varten, koska tämä tietenkin omalla tavallaan kertoo korkeasta motivaatiosta.
Toiveesi musikaalin suhteen -kohta ei myöskään ollut kenenkään osalta ratkaiseva tekijä valinnan kannalta vaan lähinnä antoi meille kuvaa siitä, millaisiin rooleihin alamme ketäkin harkita. Erityisen hankalaa lopullinen valinta tulee olemaan ihmisroolien osalta, sillä moni toivoi ”näkyvää puheroolia”: Pokémonit eivät puhu, joten kuvaukseen sopivia rooleja on hyvin rajallisesti. Emme toki ota näitä toiveita mitenkään lopullisina, vaan koe-esiintymisviikonloppuina kerromme tarkemmin eri hahmoista ja vasta sen jälkeen kyselemme uudestaan, mitkä roolit kenestäkin kuulostaisivat houkuttelevilta.
Taustatiimin hakemuksia pohdimme vielä hetken aikaa, mutta niissä ehdottomasti tärkein asia on taidot. Koska esimerkiksi puvustus ja lavastus ovat osa-alueita, joihin musikaalissa kuluu eniten rahaa, niistä vastuussa olevan täytyy tietää valmiiksi, mitä on tekemässä. Samoin ääni- ja valosuunnittelu ovat äärimmäisen tärkeitä osia esitystä ja vaativat paljon työtä jo harjoittelukauden aikana. Myös musiikkipuolta joudumme harkitsemaan vielä jonkin aikaa, sillä vaikka käytämme musikaalissa kappaleiden taustoina alkuperäisiä Pokémon-kappaleita, mukaan haki yllättävän monta taitavaa muusikkoa ja säveltäjää ja nyt yritämmekin pohtia, miten voisimme heidän potentiaaliaan parhaiten hyödyntää. Joka tapauksessa pyrimme ottamaan myös kaikkiin taustatiimiin hakijoihin yhteyttä tämän kuun aikana.
Lopuksi vielä kerran suuret kiitokset kaikille teille, jotka osoititte mielenkiintoa musikaalia kohtaan! On ihanaa, että projektimme sai näin suuren suosion ja olemme pahoillamme siitä, ettemme voi kaikkia ottaa mukaan. Niin monta kivaa tyyppiä jäi pois, mutta valintoja on pakko tehdä. Odotamme jo kauhulla, kuin vaikeaksi valinta menee, kun koe-esiintymisten jälkeen joudumme karsimaan porukan noin 20 henkeen. Siispä onnea valituille Pokékokeisiin!
PS. Älkää ihmetelkö tämän blogauksen kaavioiden hakemusmääriä, niissä on mukana myös pari testihakemusta joten kokonaismäärä näyttää todellista isommalta.